Mainos

Poliisi: Loviisassa raaka murha – tuttava löysi uhrin kuolleena kodin läheltä

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Loviisassa torstain ja perjantaina aikana tapahtunutta henkirikosta.

Hieman yli 40-vuotias, yksin asunut nainen löydettiin menehtyneenä kotinsa välittömästä läheisyydestä eilen illalla. Poliisi sai asiasta ilmoituksen kello 18.20 uhrin tuttavalta, joka oli löytänyt naisen kuolleena.

Poliisi otti kiinni teosta epäillyn, vuonna 1988 syntyneen miehen kuusi tuntia myöhemmin kello 0.20.

Epäilty oli yrittänyt paeta poliisia sekä autolla että jalkaisin.

Poliisin mukaan kiinnioton yhteydessä jouduttiin käyttämään voimakeinoja. Epäilty sai kiinniotossa vammoja, jotka vaativat lääkärin hoitoa. Tämän lisäksi poliisikoira sai tapahtuneessa vakavia vammoja.

Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan tekijä ja uhri eivät tunteneet toisiaan.

Tekoa tutkitaan murhana tekotavan erityisen raakuuden vuoksi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.