Mainos

Poliisi löysi 16 kannettavaa tietokonetta

Etelä-Savon poliisi on selvittänyt viikontakaisen Otavan opistoon kohdistuneen törkeän varkauden. Opiston tietokoneluokkaan murtauduttiin 12.-13. marraskuuta välisenä yönä ja sieltä anastettiin 21 kannettavaa tietokonetta sekä muuta atk- laitteistoa. Tekoon epäillään kolmea mikkeliläistä 18-19 -vuotiasta miestä. Kaksi heistä vapautettiin pidättämisajan jälkeen, yksi miehistä on vangittu.

Kotietsinnöissä poliisi löysi 16 tietokonetta, jotka palautetaan koululle. Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille omien tutkimustensa ja saatujen yleisövihjeiden perusteella.

Murtotutkinnan yhteydessä poliisi on selvittänyt myös varastetun tavaran kauppaa. Kolmen muun samanikäisen mikkeliläisen nuoren osuutta anastetun omaisuuden ostamiseen tai vastaanottamiseen on selvitetty.

Poliisi muistuttaa tässä yhteydessä riskistä syyllistyä kätkemisrikokseen, jos ottaa vastaan tai ostaa alkuperältään epäluotettavia tai esimerkiksi selvästi alihintaisia tuotteita. Anastettuun omaisuuteen ryhtymisestä on säädetty saman ankaruusasteikon rangaistus kuin esimerkiksi varkausrikoksesta, yksi vuosi ja kuusi kuukautta vankeutta, poliisi toteaa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.