Mainos

Poliisi löysi verisiä vaatteita perheenäidin murhasta epäillyn roskakatoksesta

Itä-Uudenmaan poliisilla on uutta, vankkaa näyttöä liittyen Hyrylän murhaan.

34-vuotiaan, murhasta epäillyn miehen asuintalon roskakatoksesta on löytynyt verisiä vaatteita.

– Vaatteissa on ihmisverta ja ne ovat meillä tutkimuksissa, sanoo jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen.

Tässä vaiheessa poliisilla ei ole varmuutta, että vaatteissa ollut veri on surmatun naisen. Tutkimukset ovat tältä osin vielä kesken.

– Poliisilla on sellainen käsitys, että epäilty on yrittänyt hävittää näitä tekovaatteita ja poliisi sattui ne löytämään sieltä roskakatoksesta, Hyvärinen kertoo.

Hyvärisen mukaan poliisi on pystynyt todentamaan, että epäilty on käyttänyt löydettyjä vaatteita, sillä vaatteet ovat tallentuneet valvontakameraan perjantai-iltana. 

– Samasta kassista, joista näitä vaatteita löydettiin, on myös taloustavaroita, joissa on epäillyn sormenjälkiä, Hyvärinen sanoo.

Hän tarkoittaa taloustavaroilla esimerkiksi tyhjiä maitotölkkejä.

Lisäksi roskakatoksesta löydettiin laukku, joka kuului surmatulle perheenäidille. Hyvärisen mukaan naisella oli mukanaan useampi laukku, joista yksi löytyi matkan varrelta ja toinen roskakatoksesta.

48-vuotias vantaalaisnainen surmattiin perjantain ja lauantain välisenä yönä Tuusulan Hyrylässä. Epäilty otettiin kiinni lauantai-iltana.

Vantaan käräjäoikeus vangitsi epäillyn tänään todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Mies kiistää teon.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.