Mainos

Poliisi piiritti haulikkomiestä

Pirkanmaan hätäkeskus sai tänään vähän puolen päivän jälkeen soiton, mies kertoi ongelmistaan ja pyysi poliisia paikalle.

Kun poliisi meni paikalle, mies tuli ovelle vastaan mukanaan haulikko. Hän ei kuitenkaan uhannut poliisia haulikolla.

Poliisi vetäytyi rappuun ja hälytti lisävoimia paikalle. Yleisön turvallisuuden varmistamiseksi poliisi eristi alueen siten, että Liisankatu ja Teiskontien talouskaista olivat suljettuina.

Poliisi pyrki neuvotteluun kohdehenkilön kanssa, mutta ei saanut yhteyttä henkilöön.

Kello 13.15 mies tuli rappuun, jolloin poliisi neuvottelemalla ja käskyttämällä otti miehen kiinni. Hän oli asunnossa yksin. Kukaan ei loukkaantunut operaatiossa.

Miehen hallussa olleet luvalliset aseet otettiin poliisin haltuun ja menettely lupien peruuttamiseksi on käynnistetty, kertoo Tampereen poliisi.

Operaatioon osallistui 12 poliisipartiota.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.