Mainos

Poliisi pysäytti kuorma-auton ampumalla

Poliisi käytti ampuma-asetta pysäyttäessään kuorma-auton aamuyöllä Kuopion pohjoispuolella. Kuorma-auton kuljettaja loukkaantui, mutta hänen vammansa eivät alustavien tietojen mukaan ole vakavia.

Poliisin mukaan kuljettaja oli vahvasti päihtynyt ja hänen ajotapansa aiheutti huomattavaa vaaraa muille tiellä liikkujille.

Tapahtumat alkoivat Lapinlahdelta, kun kuljettaja ei totellut poliisin pysähtymiskäskyä vaan jatkoi holtitonta ajoaan kohti etelää. Tilanne kärjistyi moottoritiellä Vuorelan kohdalla, jossa poliisi turvautui aseeseen.

Takaa-ajoon osallistui kolme poliisipartiota, ja auto yritettiin pysäyttää muun muassa piikkimatolla. Poliisi ennätti varoittaa muita tiellä liikkujia, sillä liikenne oli tapahtuma-aikaan hiljaista.

Epäilty mies on syntynyt 1970. Tapauksen tutkinta siirtyy keskusrikospoliisille.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.