Mainos

Manhattan Steak House -ravintolaketjua epäillään yli miljoonan veronkierrosta

Helsingin poliisi tutkii tapausta, jossa ravintolaketjun epäillään kiertäneen veroja ja saaneen jopa yli miljoonan euron rikoshyödyn.

MTV Uutisten saamien tietojen mukaan kyseessä on Manhattan Steak House -ravintolaketju. Ketjulla on ravintoloita Helsingissä, Lahdessa ja Tampereella.

Epäilyjen mukaan ravintolaketju on harjoittanut niin sanottua ohimyyntiä vuosina 2010–2015. Poliisi arvioi, että veronkierto on ollut suunnitelmallista.

Rikostarkastaja Ismo Siltamäen mukaan tutkinnassa on löytynyt muun muassa yli satatuhatta euroa käteisenä kotietsinnässä.

– Rikosvahinko saadaan todennäköisesti kokonaan takaisin, Siltamäki sanoo tiedotteessa.

Tutkinta käynnistyi Tampereella verottajan ja poliisin yhteistyössä. Kun tapauksen alettiin epäillä ulottuvan myös Lahteen ja Helsinkiin, siirtyi tutkinta Helsingin talousrikosyksikölle.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.