Mainos

Poliisi: Rikoksesta epäillyn turvapaikkastatusta ei kerrota

Hämeen poliisilaitoksen työntekijät saivat viime viikolla ohjeistuksen, jonka mukaan rikoksesta epäillyn asemaa turvapaikanhakijana ei kerrota julkisuuteen. 

Hämeen poliisin päällikkö Tapio Saarni kertoo MTV Uutisille, että turvapaikka-asiat ovat lähtökohtaisesti salassa pidettäviä.

– Uuteen ohjeeseen koottiin meidän voimassa oleva ohjeistus, eikä se sinänsä muuta mitään. Se kohdentaa nyt käytössä olevaa ohjeistusta turvapaikanhakijoihin.

Saarni haluaa tarkentaa julkisuudessa ollutta väärää tietoa siitä, että turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista ei kerrota julkisuuteen.

– Ohjeistus ei kiellä kertomasta turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista. Rikoksen tekijän asemaa ei lähtökohtaisesti kerrota julkisuuteen. Tutkinnanjohtaja päättää, jos siihen on laissa perusteet, että se voidaan kertoa, Saarni kertoo.

Hämeen poliisilaitoksen ohjeistuksesta uutisoi Uusi Lahti.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.