Mainos

Poliisi selvittänyt Espoon rakennustyömaan räjähdyksen syyn

Poliisi uskoo selvittäneensä syyskuun puolivälissä espoolaisella rakennustyömaalla sattuneen räjähdyksen syyn.

Espoon Matinkylässä sijaitsevalla työmaalla tehty räjäytys lennätti kiviä lähellä olevan kerrostalon ikkunoihin ja parvekkeille. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut onnettomuudessa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Minna Immonen kertoi, että tapauksen esitutkinta alkaa olla loppusuoralla. Immonen uskoo, että esitutkinta valmistuu muutaman seuraavan viikon aikana. Poliisin pitää hänen mukaansa vielä tehdä joitakin kuulusteluja asiassa.

Immonen ei halunnut kertoa syytä, jonka takia kiviä pääsi lentämään räjäytysmaton alta. Immosen mukaan työmaalla on kuitenkin lyöty laimin laissa määritelty erityinen huolellisuusvelvoite.

Rikosnimikkeet ovat tutkinnan aikana pysyneet samana. Tapausta tutkitaan edelleen työturvallisuusrikoksena ja yleisvaaran tuottamuksena.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.