Mainos

Poliisi selvitti varkauksien sarjan Etelä-Pohjanmaalla

Poliisi on selvittänyt laajan omaisuusrikosten sarjan Etelä-Pohjanmaalla. Esitutkinnassa on selvitetty noin 50 rikosta, jotka tapahtuivat kevään ja kesän aikana muun muassa Kauhavalla, Lapualla ja Järviseudulla.

Juttusarjassa on toistakymmentä epäiltyä, joista seitsemän on ollut esitutkinnan aikana vangittuna. Epäillyt ovat pääosin nuoria aikuisia ja kotoisin Kauhavan ja Lapuan seudulta. Joukossa on myös naisia. Useilla epäillyillä on rikollista taustaa.

Rikokset ovat olleet lähinnä varkauksia tai niiden yrityksiä, mutta mukaan mahtuu myös törkeitä varkauksia ja omaisuuden kätkentää. Varkaiden saaliiksi jäi pääasiassa veneen perämoottoreita, henkilöauton peräkärryjä sekä mönkijöitä.

Lähes kymmentä henkilöä epäillään juttusarjan yhteydessä omaisuuden kätkemisestä ja yhtä lapualaismiestä ammattimaisesta kätkemisrikoksesta. Suurin osa varastetusta omaisuudesta on saatu takaisin.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.