Mainos

Poliisi: Tampereella ryöstettiin panttilainaamo aseella uhaten – tekijöistä pyydetään havaintoja

Tampereella ryöstettiin torstaina iltapäivällä panttilainaamoliike aseella uhaten, Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottaa.

Noin kello 16.45 aikaan Tampereen Hämeenpuistossa sijaitsevassa Suomen Arvopantti -liikkeessä tapahtuneella ryöstöllä oli poliisin mukaan kaksi tekijää.

Henkilöt olivat peittäneet kasvonsa pukeutumalla naamioihin ja huppuihin. Toisella tekijöistä oli yllään keltainen huomioliivi ja toisella täysin tumma vaatetus.

Tekijät poistuivat paikalta autolla. Poliisin mukaan panttilainaamosta anastetusta omaisuudesta ei ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa.

Poliisista kerrotaan, että tapauksesta tiedotetaan lisää perjantaina 14.10.. Mahdollisia silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta ja tekijöiden pakosuunnasta pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 080090022 (puhelinvastaaja).

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.