Mainos

Poliisi teki kansainvälistä yhteistyötä – Mika Salon talousrikosepäilyjen tutkinta loppusuoralla

Keskusrikospoliisin mukaan entiseen F1-kuljettajaan Mika Saloon liittyvien talousrikosepäilyjen tutkinta on loppusuoralla. 

Tutkinnanjohtaja Jaakko Christensen kertoo, että esitutkinta pyritään saamaan loppulausunnoille vuodenvaihteeseen mennessä, jonka jälkeen se siirtyy syyteharkintaan.

Christensenin mukaan Salo on yhä epäiltynä törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta.

– Tämä on laaja kokonaisuus, jossa tämä on vain yksi pieni asia. Tutkinta on kestänyt näin pitkään, koska tässä on tehty laajalti kansainvälistä yhteistyötä, Christensen selittää tutkinnan pitkää kestoa.

Salo on julkisuudessa kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Epäily liittyy pikavippifirmaan, jossa Salo on kertonut olleensa mukana sijoittajana.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.