Mainos

Poliisi turvaa liivijengin hautajaiskulkuetta Joensuussa

Joensuussa järjestettävän liivijengin jäsenen hautajaiset saavat myös poliisin liikkeelle.

Ylikomisario Vesa Kostamo kertoo, että poliisi on turvaamassa hautajaiskulkueen turvallista liikkumista. Kostamo kuvailee tätä kuitenkin normaaliksi toimenpiteeksi. Poliisi suhtautuu tapahtumaan muutenkin rauhallisesti.

– Hautajaiskulkueelle on liikenteessä etuajo-oikeus ja me turvaamme liikenteen normaalia sujumista. Asiasta on alustavasti puhuttu hautajaisyrityksen kanssa, Kostamo toteaa MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa poliisi turvaa hautajaiskulkueen liikkumista vuosittain noin muutaman kerran Joensuussa.

Iltalehti kertoi tänään, että murhatun moottoripyöräjengin jäsen saa jättimäiset hautajaiset ensi viikon lauantaina. Iltalehden tietojen mukaan uutena vuotena murhatun 42-vuotiaan miehen hautajaisiin osallistuisi omaisten sekä ystävien ohella peräti 700 erilaisiin liiveihin pukeutuvaa uhrin aatetoveria. Näin ollen hautajaisista olisivat tulossa suurimmat Pohjois-Karjalassa koskaan pidetyt hautajaiset. Kostamo pitää määrää kuitenkin liioiteltuna.

– Tai ainakaan meillä ei ole tietoa, että näin paljon tulisi väkeä paikalle, Kostamo muotoilee.

Hänen mukaansa poliisi seuraa tilanteen kulkua ja tekee tarvittavia toimenpiteitä, jos siihen on aihetta. Hän vakuuttaa, että joensuulaisten turvallisuus on taattu.

Joensuussa uutena vuotena tapahtuneen henkirikoksen tutkinta on yhä kesken. Välikohtauksessa haavoittui tuolloin myös toinen mies. Murhasta epäiltynä on vangittuna neljä miestä.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.