Mainos

Poliisi tutkii muutamaa henkirikosta - mittava operaatio Jalasjärvellä

Poliisi tutkii vapun jäljiltä ainakin kahta kuolemantapausta.

Jalasjärvellä tapahtui eilen illalla hieman ennen puoltayötä henkirikos, jossa kuoli yksi ihminen.

Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksen partio oli menossa selvittämään tavanomaista auton tieltä suistumista Jalasjärven Hakalantielle. Partio ei ollut vielä ehtinyt paikalle, kun hätäkeskus välitti viestin, jonka mukaan onnettomuuspaikan lähellä olevan talon pihasta on kuulunut useita laukauksia.

Puoliltaöin alkanut tapahtumasarja käynnisti mittavan poliisioperaation. Talon nurkalta evakuoitiin hälytysajoneuvojen taakse suojaan vakavasti haavoittunut nainen. Ensihoidosta huolimatta 34-vuotias nainen menehtyi pian vammoihinsa.

Pikkulapsi sisällä asunnossa

Pelastustyöntekijät tiesivät, että talossa oli myös järeitä metsästysaseita, ja ainakin yksi käsiaseella ammutuista luodeista oli jo osunut sairaankuljetusautoon.

Tietojen mukaan asuntoon olisi epäillyn ampujan lisäksi jäänyt myös muita henkilöitä, mukana oli uhrin ja epäillyn 3-vuotias lapsi.

Epäilty antautui lopulta ilman vastarintaa aamukahden jälkeen. Kiinnioton jälkeen 3-vuotias lapsi löytyi nukkumasta omasta sängystään.

Poliisi on pidättänyt rikoksesta epäiltynä menehtyneen naisen avopuolison, 41-vuotiaan jalasjärveläismiehen, jota epäillään tapon lisäksi eräistä lievemmistä rikoksista.

Alkoholilla epäillään olevan osuutta tapahtumiin.

Veljesriita päättyi puukotukseen

Lisäksi Naantalissa veljesriita johti kuolemaan eilen aamuyöllä, kun toinen veljistä menehtyi veitsestä saamiinsa vammoihin. Poliisi selvittää vielä tapahtumien kulkua ja sitä, onko kyseessä vahinko vai tahallinen teko.

Tapahtumapaikalta otettiin kiinni useita henkilöitä. Tapahtuman yksityiskohdat ovat vielä epäselvät ja asiasta tiedotetaan tarkemmin maanantaina, kertoo Varsinais-Suomen poliisi.

Joensuussa selvitellään puukotusta

Joensuussa Pohjois-Karjalassa kaksi miestä sai vammoja puukotuksessa viime yönä. Poliisin mukaan toisen vammat ovat hengenvaarallisia. Vakavia vammoja ylävartaloon saanut puukotettu on syntynyt vuonna 1973.

Vuonna 1978 syntynyt mies sai teräaseesta lievempiä vammoja. Lisäksi kolmatta miestä pahoinpideltiin muulla tavoin. Tapahtumien aikaan aamukahden jälkeen Käpykankaan teollisuusalueella oli paikalla useita henkilöitä.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.