Mainos

Poliisi tutkii seitsemää rikosilmoitusta uudenvuodenyön häirinnästä

Helsingin poliisi tutkii seitsemää rikosilmoitusta, jotka koskevat uudenvuodenyönä keskustassa yleisellä paikalla tapahtuneita seksuaalirikoksia. Epäiltyjä rikosnimikkeitä ovat seksuaalinen ahdistelu ja pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Uhrit ovat naisia ja kaikissa ilmoituksissa tekijöitä on kuvailtu ulkomaalaistaustaisiksi, kertoo rikoskomisario Teija Koskenmäki-Karaharju.

Kaikkien asianomistajien henkilöllisyys ei ole tiedossa. Naisten ikähaitari on kuitenkin alle 15-vuotiaista aina iäkkäisiin asti. Tapahtumat sijoittuvat Senaatintorin ympäristöön ja muualle Helsingin keskustaan.

Seksuaalinen ahdistelu voi tarkoittaa esimerkiksi koskettelua vaatteiden päältä tai alta niin, että asianomistaja kokee teon seksuaaliseksi. Pakottaminen seksuaalinen tekoon voi olla esimerkiksi suutelua ja koskettelua, jota uhri vastustelee.

Koskenmäki-Karaharju arvioi, että viikon päästä poliisilla on jo parempi kuva siitä, paljonko epäiltyjä seksuaalirikoksia on uutenavuonna lopulta ollut. Hän kuitenkin muistuttaa, että on eri asia, mitä todellisuudessa on tapahtunut ja mistä ilmoitetaan poliisille.   

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.