Mainos

Poliisi: Vaarallista huumetta liikkeellä Etelä-Pohjanmaalla – kolme tehohoidossa

Etelä-Pohjanmaan poliisi varoittaa, että alueella liikkuu vaarallista huumetta.

Poliisin mukaan tänään kolme henkilöä joutui tehohoitoon huumeiden sekakäytön seurauksena. Poliisi epäilee, että Nurmossa löydetyt nuoret olivat käyttäneet Deso- tai dexamfetamiini-nimeä. Poliisin mukaan kyseessä lienee Dextroamfetamiini, jota käytetään myös lääkkeenä.

Poliisi varoittaa, että Etelä-Pohjanmaalla saattaa olla kyseistä ainetta liikkeellä enemmän pitkästä viikonlopusta ja vapusta johtuen. Poliisin mukaan aine on huomattavasti normaalia amfetamiinia voimakkaampaa, ja se saattaa aiheuttaa yllättäviä sivuvaikutuksia muiden päihdyttävien aineiden kanssa käytettynä.

Nurmossa tavatut kolme nuorta ovat tällä hetkellä tehohoidossa. Yksi potilaista on tajuissaan, kaksi muuta tajuttomana. Nuorin potilaista on 17-vuotias nainen. Toiseksi nuorin on 19-vuotias nainen. Seurueen vanhin oli hieman alle 30-vuotias mies.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.