Mainos

Poliisi vapautti useimmat Helsingin ampumistapauksessa

Poliisi on pidättänyt muutamia henkilöitä eilisistä ampumisista Helsingin Roihupellon teollisuusalueella. Kiinni otetuista 16 henkilöstä suurin osa on vapautettu.

Ammuskeluista toinen tapahtui skinheadien kerhotilassa, toinen kerhotilan lähistöllä. Kaksi ampumista liittyvät toisiinsa. Poliisin mukaan tapahtumien pääpiirteinen kulku on kyetty selvittämään.

Ylikomisario Juha Hakola ei halua paljastaa pidätettyjen tarkkaa määrää. Hän sanoo, että pidätettyjä on 1-5.

Tapahtuma-aikaan puoli kuudelta aamulla Pulttitien kerhohuoneella vietettiin Helsingissä perjantaina pidetyn konsertin jatkoja. Poliisi kertoo, että kyse ei ole ollut jengien välisestä riidasta, vaan muutamien henkilöiden keskinäisestä välienselvittelystä.

Ampumisissa jalkoihin haavoittuneista kahdesta nuoresta miehestä molemmat ovat saaneet sairaalahoitoa.

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.