Mainos

Poliisi varoittaa vanhojen setelien kauppaajista

Poliisi selvittää parhaillaan Kauhajoella tapahtunutta murtoa, jossa ryöstäjät saivat saaliiksi vanhoja seteleitä ja kelloja.

Kauhajoen Kyrönlatvassa Honkajoentien varressa sijaitsevasta omakotitalosta anastettiin muun muassa isohko määrä käytöstä jo poistuneita 1000-, 500- ja 50 -markan seteleitä eri vuosilta. Lisäksi talosta vietiin arvokas Suomen juhlarahat -rahakokoelma, yli 20 taskukelloa, sekä kultainen rannekello.

Tekotavan ja anastetun omaisuuden perusteella teko saattaa liittyä tutkinnassa olevaan murtosarjaan. Poliisi on tapauksiin liittyen kiinnostunut erityisesti paikkakunnalla tekoaikaan liikkuneista ulkomaalaisista ajoneuvoista.

Poliisi kehottaa lisäksi kaikkia henkilöitä, joille on tarjottu vaihdettavaksi tai ostettavaksi yllä mainittuja markka-arvoisia seteleitä, taskukelloja tai juhlarahakokoelma, ilmoittamaan asiasta virka-aikana tapauksen tutkijoille

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.