Mainos

Poliisia puukottanut kioskiryöstäjä suivaantui vaimonsa kuulustelusta

Eilen poliisia käteen Vantaalla puukottanut mies ryösti Länsimäen R-kioskin 10. tammikuuta. Poliisi epäilee häntä myös 6. tammikuuta sattuneesta Hakunilan Shellin ryöstöstä.

Vantaalainen rikostutkija sai lieviä vammoja, kun 1981 syntynyt mies puukotti häntä käteen Vantaan poliisiasemalla. Poliisi epäilee häntä murhan yrityksestä, kertoo tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Juha Rautaheimo Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä.

Puukotuksen tutkinta siirrettiin Helsingin poliisille, koska uhri työskentelee Vantaan poliisissa. Ryöstöjen tutkintaa sen sijaan johtaa rikoskomisario Juha Juurinen Vantaalta.

Puukosta kamppailtiin

Miehen vaimo oli kutsuttu todistajan ominaisuudessa kuulusteltavaksi ryöstöistä, joihin miehen epäiltiin syyllistyneen. Miestä poliisi ei ollut tavoittanut.

Nainen soitti rikostutkijalle, joka tuli noutamaan häntä poliisiaseman aulasta. Paikalla oli yllättäen myös ryöstöistä epäilty aviomies, joka Rautaheimon mukaan hyökkäsi saman tien poliisimiehen kimppuun puukon kanssa.

– Alkoi kamppailu puukosta. Poliisimies sai kovaa huutamalla muualla talossa olleita poliiseja paikalle. Näiden tullessa apuun kamppailu oli vielä käynnissä, Rautaheimo sanoo.

Hänen mukaansa mies ei tullut paikalle etsintäkuulutuksensa vuoksi, vaan koska oli ilmeisesti suivaantunut siitä, että "poliisi hänen vaimoaan häiritsee".

Rautaheimo esittää miestä vangittavaksi. Myös vaimo on tällä haavaa pidätettynä. Hän ei osallistunut kamppailuun mitenkään, mutta poliisi selvittää, tiesikö hän miehensä aikeista.

Suuri saalis

Länsimäen R-kioskin ryöstöstä mies sai noin 4 000 euron saaliin.

– Summa lienee huomattava sattumalta. Hän tyhjensi kioskin kassakaapin, Juha Juurinen sanoo.

Poliisin mukaan mies ryösti R-kioskin yksin kirveellä uhaten. Aiemmin mies oli poliisin epäilyn mukaan ryöstänyt Hakunilan Shellin 6. tammikuuta.

– Tuolloin saalis jäi vähäiseksi.

Rikoskumppanina oli 1990 syntynyt mies. Molemmat uhkasivat henkilökuntaa puukolla. Nuorempi mies oli jo vangittuna kioskiryöstön sattuessa. Vanhemman henkilöys oli poliisin tiedossa, mutta häntä ei tavoitettu, ennen kuin kioskiryöstö oli tapahtunut. Hän on poliisin vanha tuttu.

Puukkomiehen avioliitto on varsin tuore. Hän meni naimisiin pian kioskiryöstön jälkeen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.