Mainos

Poliisihallitus: Turvapaikanhakijoita epäillään noin kymmenestä raiskaustapauksesta

Poliisin tietoon on tullut tänä vuonna kymmenkunta raiskausjuttua, jossa epäiltynä on turvapaikanhakija, Poliisihallitus arvioi.

Tilastokeskuksen mukaan tammi–syyskuussa Suomessa poliisin tietoon tuli yhteensä 760 raiskausrikosta.

Luku on viime vuosien tasoa, sillä viimeisimpien neljän vuoden aikana poliisin tietoon on tullut noin tuhat raiskausrikosta vuosittain. Epäiltyjen henkilöiden määrä on pienempi, sillä esimerkiksi viime vuonna raiskausrikoksesta oli epäiltynä 465 henkilöä.

Tänä vuonna Suomeen on tullut yhteensä yli 30 000 turvapaikanhakijaa. Heistä suuri osa on tullut syksyn aikana.

Ulkomaalaistaustaiset raiskaavat Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksen mukaan useammin kuin kantasuomalaiset. Esimerkiksi Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleiden keskuudessa raiskausrikollisuus on 17 kertaa yleisempää kuin kantasuomalaisten keskuudessa, kun tapaukset suhteutetaan ihmisten lukumäärään.

Instituutin yliopistotutkija Martti Lehti sanoo, että tutkimuksen yleiskuva pitää yhä paikkansa.

Vastaanottokeskuksia suljetaan

Turvallisuuden kannalta väärissä paikoissa olevia vastaanottokeskuksia suljetaan, sisäministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo. Esimerkiksi hän mainitsee keskukset, jotka ovat liian kaukana poliisista.

Valmistelussa on myös lainmuutos, joka mahdollistaa vartiointiliikkeiden vartijoiden työskentelyn vastaanottokeskusten sisällä.

Tällä hetkellä vartijat saavat toimia vain keskusten ulkopuolella. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan lisätoimista tiedotetaan ensi viikolla.

Orpon mukaan rikosten ennaltaehkäisyssä pitää pystyä tekemään enemmän.

– Heti Suomeen tullessa koulutetaan ja valistetaan lainsäädännöstä, kulttuurista, naisen asemasta ja mitä Suomessa saa tehdä ja mitä ei, Orpo sanoo.

Tällä hetkellä turvapaikanhakijan syyllistyessä rikokseen turvapaikkahakemus otetaan välittömästi käsittelyyn. Valmistelussa on laki, jotta törkeisiin rikoksiin Suomessa syyllistynyt ulkomaalainen voitaisiin poistaa maasta ja palauttaa lähtömaahansa.

– Tuomiolla on merkittävä vaikutus turvapaikkapäätökseen. Toivottavasti voimme pian karkottaa välittömästi, Orpo sanoo.

Suomessa oleskeluluvalla oleva ulkomaalainen voidaan jo nykyisellään karkottaa, jos hänet tuomitaan rikoksesta, jonka enimmäisrangaistus on ainakin vuosi vankeutta. Tämän kriteerin raiskaus täyttää.

Suomi neuvottelee parhaillaan palautussopimuksista Irakin ja Afganistanin kanssa. Orvon mukaan myös Somalian kanssa aloitetaan neuvottelut.

– Sopimus on edellytys sille, että palautuksia voi tehdä. Se on iso prioriteetti hallitukselle.

Kaksi epäilyä tällä viikolla

Tällä viikolla on tullut ilmi kaksi erillistä raiskausepäilyä, joissa uhrina on ollut 14-vuotias tyttö. Turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen Raisiossa 14-vuotiaan tytön tiistaina. Poliisi otti keskiviikkona kiinni rikoksesta epäiltynä 19-vuotiaan miehen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi miehen perjantaina todennäköisin syin epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta.

Poliisi epäilee, että 14-vuotias tyttö raiskattiin myöhään maanantai-iltana Kempeleessä. Teosta epäiltynä on vangittu 17-vuotias nuorukainen, jota epäillään törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Poliisi on kertonut, että epäilty on ulkomaalaistaustainen. Se ei ole kuitenkaan vahvistanut mediatietoja, joiden mukaan hänkin olisi turvapaikanhakija.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.