Mainos

Poliisikoira jäljitti rattijuopon metsästä

Sunnuntai-iltana kello 19.00 aikaan nelikymppinen mies ajoi autolla ulos tieltä Tuuloksessa valtatie 10:llä Tuuloksen risteyksen tuntumassa. Heti ojaanajon jälkeen mies poistui läheiselle sorakuopalle ja siitä metsään.

Paikalle tullut poliisin koirapartio seurasi miehen samoilua vaikeakulkuisessa, soisessa ja mäkisessä maastossa noin kahden tunnin ajan. Matkalta partio keräili 20 euron seteleitä, joita pakenijalta oli pudonnut.

Kahden tunnin jälkeen paikalle hälytettiin toinen koirapartio, joka jatkoi miehen seuraamista. Lopulta koira löysi miehen makaamasta maastopainanteesta tiheässä kuusikossa.

Hämeenlinnan poliisi kertoo, että mies myönsi ajaneensa autoa ja pakeni koska oli vahvasti humalassa. Mies puhalsikin alkometriin 1,6 promillea. Mies kuljetettiin verikokeeseen ja ajokortti otettiin pois.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.