Mainos

Heinolassa teinitytön pahoinpitelystä epäilty vapaaksi – epäillään yhä pahoinpitelystä

Hämeen poliisi kertoo, että Heinolan torilla tapahtuneen välikohtauksen jälkeen kiinniotetut miehet on vapautettu. 

Toinen miehistä vapautettiin eilen iltapäivällä, kun poliisin esitutkintatoimenpiteiden perusteella selvisi, ettei hänellä ollut rikosasian kanssa tekemistä.

Toinen vapautettiin tänään aamupäivällä. Häntä epäillään vielä toistaiseksi pahoinpitelystä.

Hämene poliisi tiedotti eilen välikohtauksesta Heinolan torilla, jossa oli osallisena kolme ulkomaalaista miestä ja 17-vuotias tyttö. Kaksi ulkomaalaistaustaista miestä otettiin tuolloin kiinni. Molemmat miehet olivat nuorehkoja täysi-ikäisiä miehiä.

Kahta muuta tapahtumaan liitettyä ulkomaalaistaustaista henkilöä ei enää epäillä rikoksesta.

Tapahtumassa osallisena ollut 17-vuotias tyttö ei loukannut itseään tilanteessa, toisin kuin poliisin tiedotteen ulkopuolella julkisuudessa on ollut esillä.

Poliisi jatkaa tapahtuman selvittelyä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.