Mainos

Poliisin salaisen seurantalaitteen kuva oli netissä vuonna 2008

Trevocin toimitusjohtaja Pasi Patama kertoi, että Trevoc vältteli toiminnassaan ylisalaamista. Poliisin käyttämän seurantalaitteen kuva oli jopa netissä Tekesin sivuilla 2008.

Pataman mukaan tekniikassa ei ole salattavaa, vaan siinä kuka laitteita käyttää ja mihin.

- Halusimme salata asiakkaamme, Patama sanoi.

Helsingin käräjäoikeudessa puidaan Trevoc-vyyhtiä. Perjantaina salissa kuullaan Trevocin johtohahmoa Pasi Patamaa, joka on yksi syytetyistä.

Patama ja toinen jutussa syytettynä oleva suojelupoliisin mies perustivat Trevocin. Toiminta lähti varsinaisesti käyntiin 2008-2009.

Patama kuvaili alkuvaihetta vaikeaksi. Keskusrikospoliisi mustamaalasi häntä monille tahoille irtisanomiseen liittyvien erimielisyyksien takia.

Helsingin huumepoliisin silloiselta päälliköltä Jari Aarniolta tuli kuitenkin apua.

Rahoituskuvio

Patama kertoi, että Trevocille tarjottiin rahoitusta monelta tahoilta, muun muassa myös sellaisilta jotka liittyivät ulkomaisiin tiedustelupalveluihin. Trevoc halusi kuitenkin kotimaista rahoitusta. Velkaa ei haluttu ottaa.

- Viranomaismaailmassa oletus on, ettei onnistuta. Yritysmaailmassa olettama on, että onnistutaan, Patama kuvasi viranomaistaustan tuomaa varovaisuutta.

Patama kertoi, että Aarnio ilmoitti 2009, että joku taho kyseli rahoituksesta.

- En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta Jari sanoi tuntevansa tahon, jonka kanssa hän oli jotenkin tekemisissä. Siellä saattaisi olla rahoittaja.

Kuvio eteni ja Trevoc sai vaihtovelkakirjalainan taholta, jota Patama ei tuntenut. Mitään rikollista ei hänen mukaansa kuvioon liittynyt.

Patama ei ihmetellyt sitä, että sijoittajasta ei kuulunut pariin vuoteen mitään. Hän ajatteli, että taustalla olisi joku, jolla voisi olla maineriski tai yhteyksiä johonkin muuhun yritykseen.

Toimitilat ja Aarnio

Trevocilla oli toimitilat Hyrylässä, mutta parempia etsittiin.

Miksi keskustelit toimitilasta Aarnion kanssa?

- Olen viestitellyt siitä myös muiden kanssa. Pieni aloitteleva toiminta vaatii apua ja neuvoja. Me näimme, että pääkaupungin poliisi on taho, jonka kanssa voisimme työskennellä.

- Me lähdimme siitä, että me olemme aina auki ja palvelemme viranomaisia.

Miksi juuri Aarnio, eikä joku muu?

- Tätä ystävyyttä voi korostaa. Jari vastasi puhelimeen, kun piti kysyä neuvoja.

Patama kertoi, että häntä vastaan oli krp:n taholta masinoitu iso orkesteri.

Pataman mukaan Aarnio ei osallistunut myyntiyöhön. - Se tuhoaa enemmän kuin luo eli tällaisilla sidonnaisuuksilla on merkitystä.

Häneltä kysyttiin myös seurantalaitteiden hinnottelusta.

- Ei mulla ollut käsitystä mitä tällaisten pitäisi maksaa. Hinnat olivat Nokian tuotenumeroita. Joskus meni plussalle, joskus miinukselle, Patama totesi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.