Mainos

Poliisina esiintynyt varas vankilaan

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi poliisina esiintyneen 25-vuotiaan miehen ehdottomaan vankeuteen kahdesta varkaudesta, maksuvälinepetoksesta ja virkavallan anastuksesta. Mies vei rikoskumppaninsa kanssa muun muassa 78-vuotiaan rouvan sukukorut.

Rikossarjassa oli alun perin syytteessä neljä henkilöä, mutta kahden syytteet hylättiin epävarman tunnistuksen takia.

Varkaudet tapahtuivat 12. huhtikuuta Helsingissä. Kaksi miestä ja kaksi naista tunkeutui rouvan asuntoon ja vei mm. pankkikortin.

Sen jälkeen samana päivänä 25-vuotias soitti naiselle ja poliisina esiintyen pyysi toimittamaan arvotavarat poliisin avulla tallelokeroon. Neuvon mukaan toimineelta naiselta varastettiin kadulla 4000 euron sukukorut ja 600 euroa käteistä rahaa.

Varastetulla pankkikortilla nostettiin vielä tililtä 40 euroa rahaa.

25-vuotias mies tuomittiin 4 kuukaudeksi vankeuteen ja rikoskumppani 26-vuotias nainen 80 päiväksi. Molempien tuomiot olivat ehdottomia aiempien rikosten takia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.