Mainos

Poliisiylijohtaja Myllylä-tapauksen urkkimisista: "Noloa"

Parisataa poliisia joutuu selvittelemään valtakunnansyyttäjän virastolle, miksi he hakivat hiihtäjä Mika Myllylän kuolemaan liittyviä tietoja poliisin tietojärjestelmästä. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero uskoo, että uteliaisuus on saanut poliisit Myllylän kuolemansyytutkinnan tietojen ääreen.

-Minun tietoon ei ainakaan ole tullut muita syitä, kertoi Paatero.

Paatero ei usko, että motiivina olisi kenelläkään ollut median "ylipalveleminen".

Selvityksiä johtava syyttäjä Krista Soukola valtakunnansyyttäjänvirastosta kertoo, että päätökset mahdollisesta esitutkinnan käynnistämisestä tehdään ensi kuun aikana.

190 poliisin lisäksi Myllylää koskevia tietohakuja on tehnyt myös kolmisenkymmentä poliisilaitosten siviilityöntekijää ja virkamiestä. Tietohaut ajoittuivat Myllylän kuoleman jälkeiseen aikaan viime vuonna.

Poliisiylijohtaja Paatero kertoo, että tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjänvirastolle teki poliisihallitus, kun paljastui tapausten määrä.

-Minusta tämä on noloa tämä. Poliisin etiikka pitäisi olla sillä tasolla, ettei tällaista uteliaisuuden takia tule.

Jos esitutkinta päätetään käynnistää, rikosnimikkeitä ovat mahdollisesti henkilörekisteririkos sekä virkavelvollisuuden rikkominen.

Vartijoiden Nykäs-juttu puitu

Vankilan henkilökunta puolestaan haki viime vuonna ex-mäkihyppääjä Matti Nykästä koskevia vankitietoja. Rikosseuraamuslaitoksen viestintäpäällikkö Usko Määttä kertoo, että Nykäsen sijoituspaikkaa koskevia tietoja haki luvatta vajaa kymmenen vartijaa.

-Ne on selvitetty. Tätä tarpeetonta tietojen katselua tehneet ovat saaneet kirjallisen huomautuksen, sanoi Määttä.

Määtän mukaan motiivi tässäkin tapauksessa oli todennäköisesti "puhdas uteliaisuus". Sekä Nykäs- että Myllylä tietojen penkominen paljastui sisäisessä valvonnassa.

Poliisin kohdalla selvittely menee Paateron mukaan automaattisesti valtakunnansyyttäjän tutkintaan, kun epäilynä on mahdollinen virkavirhe. Hän ei usko, että ohjeistusta tarvitsee tiukentaa tai muuttaa.

-Jokaisen pitää tietää, että voi vain virkatehtävää suorittaessaan käyttää tällaisia rekistereitä. Näistä on puhuttu viime vuosina varsin paljon, toteaa poliisiylijohtaja.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.