Mainos

Poliisiylijohtaja syyttäjälle: Tee rikosilmoitus

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero vaatii kihlakunnansyyttäjä Marianna Semiä tekemään rikosilmoituksen hänen esittämistään uhkailuväitteistä.

Semin mukaan poliisi on yrittänyt painostaa häntä, kun hän on ollut tutkinnanjohtajana keskusrikospoliisin ja Vantaan poliisin rikosepäilyihin liittyvässä jutussa. Paateron mukaan väitetyt uhkailut on tutkittava, koska väitteet ovat vakavia.

Eilen otsikoihin noussut kihlakunnansyyttäjä Semikertoo MTV:n haastattelussa kertoneensa poliisin uhkailusta muille viranomaisille ennen kuin toi asian julkisuuteen. Semi sanoo kokeneensa, että vain media voi turvata häntä tässä asiassa.

Semi kertoi eilen muun muassa Ilta-Sanomissa, että poliisi on yrittänyt painostaa häntä tutkinnan aikana. Semi on tutkinnanjohtajana Vantaan ja keskusrikospoliisin huumepoliisien virkarikosjupakassa.

Semiin kohdistuneet väitetyt uhkailut poliisin suunnasta ovat olleet Valtakunnansyyttäjänviraston tiedossa jo jonkin tovin.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vahvistaa, että Semi on kertonut uhkaaviksi kokemistaan tilanteista jo kesäkuun alussa. Semi ei kuitenkaan halunnut, että virasto ryhtyy asiassa mihinkään toimiin.

Tästä syystä virastoa hieman hämmentääkin Semin julkitulo asiassa nyt. Semi on todennut julkisuudessa, että vain media voi turvata häntä asiassa.

- Tämä on ollu pitkäaikainen pelko. Uhkailuja tuli jo aikaisemmin ja hain siihen jonkinlaista apua. Kun olo oli pelästynyt ja työtä oli jatkettava, koin, että media on ainoa, joka minua auttaa tässä asiassa, Semi sanoo.

Semi sanoo harkinneensa päätöstä pitkään.

- Katsoin, että tälle asialle oli aika ja paikka ja se tuli tehdä nyt. Mitta tuli ehkä sitten täyteen, Semi sanoo.

Lue myös:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.