Mainos

Poliitikoille potkut rikostutkintaan joutuneesta Vantaan yhtiöstä

Vantaan kaupunki teki viime viikolla tutkintapyynnön urheilupuistoyhtiönsä toimitusjohtajasta. Nyt sekä toimitusjohtaja että poliitikoista koostunut hallitus ovat saaneet potkut.  

Kaupunki on pyytänyt poliisia selvittämään, onko yhtiön entinen toimitusjohtaja Erkki Salo syyllistynyt luottamusaseman väärinkäyttöön, kirjanpitorikokseen tai johonkin muuhun rikokseen. Taustalla on epäily siitä, että Salo olisi ohjannut lainvastaisesti yhtiön varoja yhden urheiluseuran hyväksi. 

MTV:n tavoittama Salo ei halua kommentoida asia enempää, mutta sanoo pitävänsä esitettyjä epäilyjä perusteettomina.

Asiaa tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella. Rikoskomisario Juha Tuovisen mukaan juttu on työn alla, mutta vasta hyvin alkuvaiheessa. 

Urheilupuistoyhtiö ei ole ainoa poliisitutkintaan joutuneista Vantaan yhtiöistä. Tammikuussa kaupunki teki tutkintapyynnöt kolmen kiinteistöyhtiönsä hallintoon ja kirjanpitoon liittyvistä epäselvyyksistä. 

"Kymmenhenkinen hallitus tarpeeton"

Kaupunki omistaa poliisitutkinnan kohteena olevan Myyrmäen Urheilupuiston toisen yhtiönsä eli VTK Kiinteistöt Oy:n kautta. Maanantaina VTK Kiinteistöt antoi potkut sekä toimitusjohtaja Salolle että hallitukselle.

Tähän asti Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n hallitus on ollut poliitikkojen kansoittama. Jäseniä on ollut puheenjohtajan lisäksi peräti yhdeksän. 

– Ei tällainen kymmenhenkinen kokoonpano ole tarkoituksenmukainen. Yhtiöjärjestystä on tältä osin nyt muutettu, sanoo VTK Kiinteistöt -yhtiön toimitusjohtaja Jukka Antila.

Uudessa hallituksessa on puheenjohtajana Antila ja jäseninä kaksi virkamiestä. 

Hoituuko valvonta paremmin, kun poliitikkojen sijaan hallituksessa istuu virkamiehiä? 

– Ei niin voida sanoa. VTK-Kiinteistöt Oy:n hallitus on poliittisesti valittu, mutta tytäryhtiöiden hallitukset koostuvat pääosin kaupungin eri toimialojen työntekijöistä. 

Yhtiöön ei palkata uutta toimitusjohtajaa. Antila hoitaa urheilupuiston asioita oman tehtävänsä ohella.

 – Nyt laitetaan hommat kuntoon niiltä osin kuin ne eivät ole olleet ja mennään eteen päin.

Halliyhtiö esillä vuosi sitten

MTV Uutiset kertoi noin vuosi sitten Vantaan kaupungin erikoisista käytännöistä sähkötyöhankinnoissaan. Tuolloin esillä oli myös Myyrmäen halliyhtiö ja sen ihmetystä herättänyt kallis palojärjestelmäremontti, jonka Salon johtama yhtiö tilasi suorahankintana ilman kilpailutusta. Remontti tehtiin vuosina 2008-2009. 

Kaupunki selvitti uutisoinnin jälkeen laajasti sähkötyöostojansa. Tarkastajat moittivat muun muassa muun muassa puitesopimuksen noudattamatta jättämistä, kilpailuttamisen laiminlyöntiä, epämääräisiä laskuja, hankinta-asiakirjojen puuttumista ja puutteellista valvontaa. 

Kaupungin omistamien yhtiöiden osalta sähkötyötarkastuksen tulokset on kuitenkin salattu. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.