Mainos

Porin koulupuukottajalle vankeutta - törkeä rikos

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi koulukaveriaan mahaan puukottaneen porilaisnuorukaisen perjantaina kahden vuoden vankeusrangaistukseen.

Vaikka tuomittu oli tekohetkellä vasta 15-vuotias, oikeus piti rikosta niin törkeänä, että painavat syyt vaativat tuomion langettamisen ehdottomana. Tuomio tuli tapon yrityksestä nuorena henkilönä.

Teon taustalla oli velkakärhämä. Uhri oli velkaa puukottajalle 65 euroa. Puukotus tapahtui viime maaliskuussa juuresveistä käyttäen yläkoulun välitunnin aikana lähikaupan pihassa.

Käräjäoikeus arvioi lyönnin olleen ennalta arvaamaton ja hengenvaarallisen voimakas. Oikeuden mukaan se osoittaa lyöjän tahallaan tarkoittaneen surmata tuolloin 16-vuotiaan uhrinsa. Tekijän väitettä uhrin uhkaavasta käytöksestä juuri ennen puukotusta ei näytetty oikeudessa toteen.

Tuomittu velvoitetaan maksamaan uhrilleen noin 9 500 euron korvaukset muun muassa kivusta, pysyvästä kosmeettisesta haitasta ja henkisestä kärsimyksestä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.