Mainos

Porvoon valtuutetulle ehdollista ympäristörikoksesta

Porvoolainen kaupunginvaltuutettu on tuomittu 80 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ympäristön turmelemisesta. Lisäksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi ex-toimitusjohtaja Pekka Malinin (kok.) maksamaan yli 50 000 euron korvaukset.

Syyttäjän mukaan Petokaivin Oy kippasi kaupungin omistamalle motocross-radalle Kulloossa noin 180 tonnia maa-ainesta, jonka seassa oli muun muassa kahden omakotitalon purkujätteet. Syyttäjän mielestä yritys käytti vuosia aluetta laittomana kaatopaikkanaan.

Käräjäoikeus oli toista mieltä ja piti tekoa törkeänä huolimattomuutena. Yrityksen toimitusjohtajan olisi pitänyt ottaa selvää, salliiko moottorikerhon ympäristölupa jätteiden käytön radan rakentamisessa.

Se katsoi, että vaikka yhtiö säästikin kaatopaikkamaksuissa, yhtiön motiivina oli tukea moottoriradan rakentamista, ei parantaa yhtiön kannattavuutta.

Toinen tuomio tuli öljyisen veden valumisesta Petokaivimen kiinteistöltä. Tätäkin oikeus piti törkeänä huolimattomuutena.

Petokaivin meni konkurssiin tammikuussa 2009.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.