Mainos

Puoli Suomea asuntomurtosarjan kohteena – tekijät karkuteillä

Poikkeuksellisen laaja asuntomurtojen sarja kiusaa Keski- ja Pohjois-Suomea.

Poliisin tietoon on tullut kymmenen omakotitalomurtoa Tervolasta Pieksämäelle ulottuvalla alueella. Tekijöitä on kiinnostanut käteinen raha sekä erilaiset kultakorut.

- Taloihin on murtauduttu päiväsaikaan, kotiväen ollessa töissä tai poissa kotoa. Murrot on tehty lyhyenkin poissaolon, jopa kauppareissun aikana, kertoo komisario Pauli Latvanen Peräpohjolan poliisilaitokselta.

Poliisi epäilee, että viime viikon torstaina ja perjantaina tehtyjen rikosten takana ovat samat tekijät, jotka ovat edenneet nopeasti seuraavalle paikkakunnalle. Poliisi pyytää tietoja ulkomaalaisesta ajoneuvosta ja sillä liikkuneista henkilöistä.

- Poliisi on kiinnostunut, millä tavoin epäillyt ovat tiedustelleet, onko asunto ollut tyhjä. Epäillä sopii ovelta ovelle kaupustelua tai sen tapaista, Latvanen sanoo.

Poliisin mukaan epäillyt ovat iskeneet Tervolassa, Ranualla, Pudasjärvellä, Puolangalla, Sotkamossa, Joensuussa, Heinävedellä, Varkaudessa, Pieksämäellä ja Haapajärvellä.

Poliisi tutkii myös, liittyykö heinäkuun alussa tehty vastaavanlainen lenkki samaan murtosarjaan. Tuolloin epäillyt kulkivat reitin vastapäivään ja omakotitalomurtoja kirjattiin kuusitoista.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.