Mainos

Puolustus: Kailajärven syyllisyydestä ei näyttöä

Puolustuksen mukaan WinCapitan päähaaran oikeudenkäynnissä ei ole esitetty luotettavaa ja vakuuttavaa näyttöä Hannu Kailajärven syyllisyydestä. Asianajaja Raine Sorsan mielestä syytteet törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta on hylättävä.

Sorsan mukaan WinCapita ei käynyt valuuttakauppaa eikä Kailajärvi väittänyt, että sellaista olisi käyty muutoin kuin tuotekehittelymielessä. Kailajärvi vastasi klubin nettisivuston sisällöstä. Sorsan mukaan sivustolla oli oikea tieto valuuttakauppa-asiasta.

Tarkoituksena oli kylläkin kehittää automatisoitu valuuttakaupankäyntiohjelma. Tuotekehitys jäi kuitenkin kesken, kun viranomaiset puuttuivat peliin.

Puolustuksen mukaan klubin tileille tehtyjen siirtojen yhteismäärä lienee noin 100 miljoonaa euroa. Summassa on kuitenkin päällekkäisiä siirtoja.

Jäsenille on maksettu tuottoja muun muassa tuotemyynnistä ja klubin sisäisen pörssikaupan välityspalkkioista.

- Pyramidipelistä ei ole missään tapauksessa kysymys. Jäsenet ovat käyneet keskenään runsaasti lisenssikauppaa, ja jo yksistään siitä on kertynyt miljoonien komissioita klubille, sanoo Sorsa.

Asianajaja kertoi puolustuksen torstaisista loppulausunnoista puhelimessa.

Erehdyttämisen lisäksi puolustus kiistää myös syyttäjän väitteen Kailajärven saamasta kuuden miljoonan euron taloudellisesta hyödystä.

- Jos hänellä olisi ollut rikolliset aikeet, niin miksi hän olisi ottanut noin pienen siivun siitä? Kailajärven ottamasta reilusta miljoonasta selvästi yli puolet on mennyt tuotekehitykseen, Sorsa sanoi.

"Kirje ei ollut tunnustus"

Oikeudenkäynnissä on taitettu peistä siitä, kuka sulki WinCapitan sivuston ja hävitti jäsenrekisterin. Syyttäjän mielestä Kailajärvi tuhosi sivujen sisällön ja lähetti nettipalvelun tarjoajalle reboot-pyynnön sinetöidäkseen tietojen häviämisen. Sorsan mukaan Kailajärvi halusi vain, että kaatunut sivusto käynnistetään uudestaan.

Kailajärven on esitetty tunnustaneen jotain, kun hän lähetti veljelleen kirjeen, jossa WinCapitaa luonnehdittiin kuplaksi, joka paisui ja paisui. Sorsan mukaan kirje on tapahtumien kulkuun pettyneen ihmisen purkaus.

Vantaan käräjäoikeus on puinut juttua nelisen kuukautta. Tuomio annettaneen loppuvuodesta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.