Mainos

Puolustus teinisurmasta: Syytetty ei selvittänyt myrkkymehun vaarallisuutta

Vastaajan asianajaja Kaarle Gummerus katsoo, että Seinäjoella huhtikuun lopulla tapahtuneessa teinisurmassa on kyse taposta.

– Päämieheni on kiistänyt syytteen murhasta, mutta myöntänyt henkirikoksen, sanoo Gummerus.

Hän ei allekirjoita syyttäjän näkemystä vakaasta harkinnasta.

– Asioita on pohdittu ja jollain tasolla suunniteltu, mutta viime kädessä tässä käydään nyt oikeudellista arviointia asiasta, sanoo Gummerus.

Hänen mukaansa 15-vuotias vastaaja ei ole houkutellut uhria kotiinsa aikomuksenaan tappaa tämä.

– Ei ole ollut kyse houkuttelusta. Asiat ovat vyöryneet eteenpäin omalla painollaan, määrättyjä ajatuksia on ollut ja niitä on toteutettu, kuvailee Gummerus.

Ei tietoa tuulilasin-pesunesteen vaarallisuudesta

Kyse on kuitenkin ollut yhteisestä ihastuksesta. Kumpikaan tytöistä ei ole puolustuksen mukaan seurustellut ihastuksen kanssa, mutta molemmat ovat olleet samasta pojasta kiinnostuneita.

Tähän liittyen todisteena seurataan myös WhatsApp-viestiketjuja. Gummeruksen mukaan niistä ei voi lukea vakaata harkintaa tai aikomusta tappaa.

– Siellä käytetään sellaisia sanoja kuin tirvaista, vetäistä turpaan tai vetää liipaisimesta, mutta tappamisesta ei varsinaisesti puhuta, sanoo Gummerus.

Jonkinlaisena tavoitteena uhrin kuolema kuitenkin on ollut?

– Kyllä, tämmöinen ajatus hänellä on ollut.

Asianajajan mukaan myöskään myrkytysaikeissa ei ole lähdetty ajatusta pitemmälle. Syytetty oli yrittänyt juottaa uhrille tuulilasinpesunestettä liuottamalla sitä mehuun.

– Ne haut mitä hän on vaarallisista aineista tehnyt, eivät ole johtaneet mihinkään toimiin. Myöskään tuulilasinpesunesteen vaarallisuudesta hänellä ei ole ollut mitään tietoa. Sitä on ollut saatavilla autotallissa ja sitä hän on käyttänyt, kertoo Gummerus.

Syytetyn mielentilatutkimuksesta ei ole annettu julkisuuteen tietoa, mutta jotakin voidaan kertoa jo nyt.

– Hän ymmärtää tekonsa ja katuu sitä ihan varmasti, sanoo Gummerus.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.