Mainos

Pysäköinnintarkastajat joutuvat vihan kohteeksi aika ajoin

Eilen Helsingissä sattunut pysäköinnintarkastajan loukkaantumiseen johtanut välikohtaus ei ole ainutkertainen. Ylikomisario Tuomo Lotta Helsingin poliisista kertoo, tarkastajat joutuvat aika ajoin väkivaltaisten purkausten kohteeksi.

—Yleensä erimielisyys virhemaksusta johtaa suukopuun. Kuitenkin tarkastajiin kohdistuu solvaamisen ja huutamisen lisäksi tuuppimista ja lyömistäkin.

Helsingin kaupungin kunnallinen pysäköinninvalvoja Kaija Kossila vahvistaa Lotan näkemyksen.

— Tapauksia on alle kymmenen kertaa vuodessa, eli se ei onneksi ole arkipäivää. Kaikista tapauksista tehdään rikosilmoitus.

Kossilan mukaan tarkastajia kuitenkin koulutetaan kohtaamaan väkivaltaisia tilanteita. Lisäksi tarkastajat liikkuvat aina pareittain.

— Väkivallan uhka on olemassa, tosin siitä on hyvin kauan aikaa, kun tarkastajaa on esimerkiksi uhattu aseella. Henkisiä vammoja voi kuitenkin tulla niin, että asiat tulevat uniin.

Kossila arvioi, että esimerkiksi lipuntarkastajat kokevat pysäköinnintarkastajia enemmän väkivallan uhkaa.

— Me näemme asiakkaitamme suhteellisen vähän. Vaaraa voivat kuitenkin aiheuttaa muut kuin sillä hetkellä lappuja saavat henkilöt. Uhkaavia voivat olla esimerkiksi sellaiset ihmiset, jotka kokevat vääräksi vanhan virhemaksun.

Pysäköinnintarkastaja loukkaantui eilen Helsingissä, kun virhemaksun saanut autoilija lähti ajamaan kesken sakkotilanteen ja tarkastaja raahautui auton mukana metrejä. Kossilan mukaan vastaavia tapauksia, jossa autoilija on tuupannut tarkastajaa liikkeessä olevalla autolla, on sattunut aiemminkin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.