Mainos

R-Kioski yritettiin ryöstää Helsingissä

Helsingin Herttoniemessä sijaitseva R-Kioski yritettiin ryöstää eilen iltapäivällä noin klo 13.10. Poliisi pyytää yleisön apua ryöstäjän tunnistamiseksi.

Tapahtumahetkellä Hiihtomäentie 36 sijaitsevassa R-Kioskissa oli myyjän lisäksi kaksi asiakasta. Poliisin mukaan tummaihoinen ryöstäjä oli uhannut myyjää teräaseella ja vaatinut rahat luovutettavaksi.

Toinen asiakkaista oli mennyt kioskin ulko-ovelle, pitänyt sitä auki ja huutanut, että poliisi on tulossa. Tästä pelästyneenä ryöstäjä poistui liikkeestä tyhjin käsin. Poliisin mukaan asiakas menetteli hyvin neuvokkaasti.

Poliisi onnistui lumisessa maastossa seuraamaan miehen jälkiä Hiihtäjäntielle, mutta tekijää ei tavoitettu.

Poliisi pyytää yleisön apua oheisen kioskin valvontakameran esittämän ryöstäjän tunnistamiseksi.

Lisäksi poliisi pyytää liikkeessä tapahtuma-aikaan ollutta, mutta ennen poliisin paikalle tuloa sieltä poistunutta naisasiakasta ottamaan yhteyttä Helsingin poliisiin.

Poliisin yhteystiedot virka-aikana 071 877 5464 ja virka-ajan ulkopuolella 071 877 4002.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.