Mainos

Rabbi ympärileikkasi vauvan ilman puudutusta - vanhemmille tuomio

Ilman kivunlievitystä tehty ympärileikkaus on tuonut poikavauvan vanhemmille tuomion rikoksesta. Helsingin käräjäoikeus katsoi tänään, että leikkauksen teettäneet vanhemmat syyllistyivät pahoinpitelyyn yllyttämiseen.

Vanhemmat palkkasivat rabbin Englannista leikkaamaan kahdeksanpäiväisen poikansa esinahan juutalaisen perinteen mukaisesti.

Pari vuotta sitten seurakunnan tiloissa Helsingissä tehdyssä leikkauksessa ei oikeuden mukaan käytetty kivunlievitystä. Siksi käräjäoikeus katsoi, että teko täytti pahoinpitelyn tunnusmerkistön.

Rabbia ei saatu kuulluksi esitutkinnassa, mutta vanhemmat joutuivat oikeuteen. Käräjäoikeus tuomitsi heidät 40 päiväsakkoon yllytyksestä.

Pariskunta joutuu maksamaan pojalleen 1500 euron korvaukset kivusta ja särystä sekä tämän avustajan laskun, joka lähentelee 1500:ta euroa.

Syyttäjä vaati heille puolentoista vuoden ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä pahoinpitelystä. Vanhemmat kiistivät syytteen.

"Suomessa leikkaajat lähes aina lääkäreitä"

Korkein oikeus on linjannut, ettei uskonnollisista syistä tehty ympärileikkaus ole rikos, jos se tehdään lääketieteelliseltä kannalta asianmukaisesti ja siinä käytetään kivunlievitystä.

Käräjäoikeus ei löytänyt näyttöä kivunlievityksestä. Muilta osin toimenpiteen lääketieteellistä asianmukaisuutta ei voitu arvioida.

Leikkauksesta seurasi komplikaationa verenvuotoa, ja vauva joutui sairaalaan mutta toipui. Oikeus ei pitänyt seurauksena hyvin epätodennäköisiä komplikaatioita vanhempien syynä.

Juutalaiset poikalapset ympärileikataan lähes poikkeuksetta kahdeksan päivän iässä. Helsingissä juutalaisella seurakunnalla on oma ympärileikkaaja, joka on koulutettu tehtävään juutalaisten oppien mukaan eli on ns. mohel.

Seurakunnan asiamiehen Dan Kantorin mukaan Suomessa mohelit ovat lähes aina myös lääkäreitä ja leikkauksissa käytetään puudutusta.

Miestä Englannista oli perheelle suositellut eräs rabbi seurakunnan ulkopuolelta. Isä valitsi hänet, koska seurakunnan ehdokas olisi ollut nainen. Isän vakaumuksen mukaan ympärileikkaajan pitää olla mies.

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt, että sairaanhoitopiirit tekisivät lasten uskonnollisia ympärileikkauksia. Tiettävästi niitä kuitenkin tehdään vain Oulun seudulla.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.