Mainos

Raiskaukset lisääntyneet kesällä

Poliisin tietoon tulleet raiskaukset ovat tänä vuonna lisääntyneet kesää kohti. Tilastokeskuksen mukaan poliisin tietoon tuli kesäkuussa lähes sata raiskausta. Tämä on yli kaksinkertainen määrä tammikuuhun verrattuna.

Tampereen poliisin mukaan kesä pistää ihmiset liikkeelle, mikä vaikuttaa osaltaan raiskausten määrään.

- Ihmiset ovat omissa pesissään tammikuussa, mutta ulkona liikutaan toisella tavalla, kun he saavat hieman aurinkoa ja kelit muuttuvat, komisario Jari Kinnunen Tampereen poliisista sanoo.

Kinnunen myöntää, että kesä suo raiskaajalle helpommat olosuhteet iskeä. Pusikossa voi kesähelteillä väijyä huomattavasti pidempään kuin talvipakkasilla.

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen työhön sääolosuhteet eivät kuitenkaan vaikuta. Yhteydenottoja tulee kriisityöstä vastaavan Heli Heinjoen mukaan tasaisesti ympäri vuoden.

Hän on huomannut, että kesän suuret yleisötapahtumat ja festarit näkyvät erityisesti Tukinaisen juristipäivystyksessä.

- Kesällä lähdetään usein hakemaan nimenomaan juridista apua vähän nopeammin kuin muulloin, Heinjoki kertoo.

Seksinnälkä syynä vain harvoin

Heinjoen mukaan kesätapahtumissa nautittava alkoholi vaikuttaa ainakin osittain raiskausten määrään, mutta mikään puolustus se ei kuitenkaan ole.

-Ketään ei saa raiskata eikä kenellekään saa tehdä pahaa, on hän sitten päihtynyt tai ei, Heinjoki miettii.

Myös Kinnunen pitää tärkeänä sitä, että uhria ei syyllistetä missään tilanteessa. Hän ei yhdy muutaman vuoden takaisiin keskusteluihin siitä, että naisten niukka pukeutuminen vaikuttaisi raiskaajaan.

- Se on turhaa jaarittelua. Mitä vähempiin vaatteisiin nainen pukeutuu, sitä enemmän se tietysti herättää huomiota. Mutta ei se ole mikään syy raiskata, Kinnunen napauttaa.

Heinjoen mukaan tyypillistä raiskausta ei ole olemassa ja niissä on vain harvoin kyse puhtaasta seksinnälästä. Usein raiskaajat haluavat käyttää valtaa ja alistaa uhria.

Varsin usein uhri häpeää tapahtunutta niin paljon, ettei uskalla hakea apua. Tämä on yksi syistä, miksi monet raiskaukset jäävät pimentoon.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.