Mainos

Raiskaukset lisääntyneet selvästi viime vuodesta – epäiltynä tekijänä entistä useammin ulkomaalainen

Poliisille tammi-syyskuun aikana ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä on noussut viidenneksen viime vuodesta.

Seksuaalirikoksia tuli poliisin tietoon kaikkiaan 423 enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana. Raiskausrikoksia poliisi kirjasi 13,5 prosenttia enemmän kuin tammi-syyskuussa 2015.

Niissä seksuaalirikoksissa, joissa rikoksesta epäilty on poliisin tiedossa, ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten määrä on noussut 279 rikoksella.

Seksuaalirikokset sisältävät Poliisihallituksen tilastoinnissa muun muassa raiskausrikokset ja seksuaaliset ahdistelut.

Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjä seksuaalisia ahdisteluita oli viime vuoden tammi-syyskuussa 19. Tänä vuonna tammi-syyskuun aikana oli 118 seksuaalista ahdistelua, jossa tekijäksi epäillään ulkomaan kansalaista.

Suomen kansalaisten tekemiksi tilastoituja seksuaalisia ahdisteluita oli viime vuoden tammi-syyskuussa 83 ja tänä vuonna 132 rikosta.

Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjä raiskausrikoksia oli 84. Määrä on noussut 59 prosenttia viime vuodesta.

Myös petokset lisääntyneet 

Määrä kasvoi 18 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kehitys johtuu erityisesti nettipetosten määrän kasvusta.

Petosrikoksissa ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten osuus on noussut 36 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen.

Henkirikoksia sen sijaan kirjattiin kymmenisen prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Myös pahoinpitelyiden määrät ovat laskeneet.

Pahoinpitelyrikoksissa ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten osuus on noussut edellisestä vuodesta noin neljänneksen.

Turvapaikanhakijoita rikoksesta epäiltynä oli tammi-syyskuun aikana (keskeisemmissä kansalaisuuksissa) 2 057. Yleisimpiä rikosnimikkeitä ovat pahoinpitely, näpistys, lievä pahoinpitely, laiton uhkaus ja laittoman maahantulon järjestäminen.

Poliisille ilmoitettujen kaikkien rikosten määrä pysyi tammi-syyskuun aikana lähes samana kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Poliisille ilmoitettiin yhteensä 612 655 rikosta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.