Mainos

Raju tappelu ostoskeskuksessa – oikeus ratkaisi jutun tämän videon perusteella

Helsingin käräjäoikeus on langettanut neljälle miehelle vankeustuomiot Kontulan ostoskeskuksen rajusta tappelusta. Kolme tuomioista oli ehdottomia.

Tapahtumat sattuivat marraskuussa 2013. Oikeus antoi päätöksen tämän vuoden tammikuun loppupuolella.

Miehillä oli syntynyt ravintolassa riitaa, jonka syy ei oikeudessa tullut ilmi. Syytetyt tai asianomistajat – heitä oli yhteensä kahdeksan - eivät juurikaan muistaneet tai halunneet kertoa tapahtumista mitään.

Useita minuutteja jatkunut tappelu tallentui valvontakameralle. Oikeus joutui ratkaisemaan jutun sen perusteella.

Jutussa oli pitkälti kyse siitä, tulkittiinko lyöntejä ja potkuja pahoinpitelyksi vai törkeäksi pahoinpitelyksi.

Oikeus katsoi esimerkiksi potkut ja lyönnit puolustuskyvyttömän uhrin päähän törkeäksi pahoinpitelyksi. Kahdella miehistä oli lisäksi kengät, jotka oli vahvistettu kärjestä.

Kaikilla tuomituilla oli rikollista taustaa.

Pisin tuomio oli 30-vuotiaalle miehelle kahdesta törkeästä pahoinpitelystä, pahoinpitelystä ja vähäisemmistä teoista langetettu 3 vuoden 2 kuukauden tuomio, joskin se sisälsi myös jäännösrangaistusta aiemmasta rikoksesta. Mies on toinen videon oransseihin rakennusmiehen housuihin pukeutunut.

Myös kaksi muuta sai tuomion törkeästä pahoinpitelystä ehdottomana. Niin ikään oranssihousuinen 33-vuotias mies sai 1 vuoden 8 kuukauden ja 41-vuotias 1 vuoden 6 kuukauden tuomiot. 52-vuotias mies selvisi kahdesta pahoinpitelystä 45 päivän ehdollisella.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.