Mainos

Rangaistusta pakoileva lehtikeisarin leski taas Suomeen

Vankeustuomiota ulkomailla pakoileva Maija-Liisa Lahtinen tulee taas Suomeen oikeudenkäyntiin. Talousrikoksista tuomitulla Lahtisella on Suomeen tullessaan koskemattomuussuoja, minkä vuoksi häntä ei voida vangita.

Lahtinen on asianomistajana ensi viikon tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa alkavassa jutussa, jossa syytetään Tampereen entistä kaupunginjohtajaa Pekka Paavolaa perättömästä lausumasta tuomioistuimessa. Paavola oli todistajana jutussa, jossa Maija-Liisa Lahtista syytettiin leskensä lehtikustantaja Urpo Lahtisen kuolinpesän varojen kavaltamisesta.

Koskemattomuussuoja tarkoittaa sitä, että vapaaehtoisesti Suomeen tiettyä asiaa varten saapunutta ei saa esimerkiksi ottaa kiinni, syyttää tai rangaista sellaisen rikoksen vuoksi, joka on tehty ennen hänen saapumistaan. Lahtisen koskemattomuussuoja jatkuu 15 päivää sen jälkeen, kun häntä ei enää tarvita oikeudenkäynnissä.

Koskemattomuussuojalla on tarkoitus varjella tärkeää etua, kun jokin asia saattaisi jäädä selvittämättä, jollei sen käsittelemiseksi saavuttaisi Suomeen.

Lahtinen tulee Suomeen Helsingin käräjäoikeuden kutsusta. Hän oli Suomessa oikeudenkäynnissä viimeksi kesällä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.