Mainos

Rattijuoppo heitteli poliisia tavaroilla kesken takaa-ajon

Aamuneljän aikaan rattijuopumusvalvontaa tehnyt poliisi joutui lähtemään takaa-ajoon, kun 9-tietä pitkin ajanut henkilöauto ei noudattanut poliisin pysähtymiskäskyä.

Etelän suunnasta tullut henkilöauto lähti kiihdyttämään vauhtia jatkaen kohti Tamperetta. Moottoripyöräpoliisi lähti seuraamaan pakenevaa ajoneuvoa, joka kääntyi moottoritielle Jyväskylän suuntaan.

Hervannan liittymän kohdalla poliisi mittasi pakenevan auton keskinopeudeksi 220 km/h. Pakenevasta autosta heiteltiin tavaraa ulos kohti perässä ajanutta poliisin moottoripyörää.

Auto kääntyi Kaitavedentielle ja lähti Teiskon suuntaan osin vastaantulevien kaistaa pitkin. Jäminkipohjassa henkilöauton oikea eturengas puhkesi auton yrittäessä kiertää poliisin tielle laittamaa piikkimattoa. Auto jatkoi rengas puhjenneena tielle 66, Oriveden suuntaan.

Pakenevan auton vauhdin hidastuessa Juupajoen puolella, poliisi kiilasi pakenevan auton tien sivuun. Autosta otettiin kiinni kaksi noin 30-vuotiasta miestä. Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin alkometriin 0,29 promillea.

Autolla paennut kaksikko oli aikaisemmin samana yönä käynyt varkaissa Urjalassa sijaitsevassa Rodeo-baarissa. Saaliiksi miehet olivat tiettävästi saaneet ainakin tupakkaa ja alkoholijuomia.

Poliisi tutkii tapausta toistaiseksi rikosnimikkeillä varkaus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.