Mainos

Rattijuoppo makasi hangella kolarin jälkeen – sai paleltumia 30 asteen pakkasessa

Sievissä tieltä ajanut epäilty rattijuoppo on saanut kolarivammojen lisäksi myös paleltumavammoja maatessaan odottamassa apua kovassa pakkasessa.

Ohikulkija ilmoitti aamulla hätäkeskukseen Sievin Kiiskilänkylällä tapahtuneesta ulosajosta.

Ilmoittajan tullessa paikalle kuljettaja makasi auton ulkopuolella vakavasti loukkaantuneena. Hän oli ollut liikkeellä yksin.

Koska tapahtuma-aikaan oli pakkasta lähes 30 astetta ja hälytykseen meni jonkin aikaa, oli kuljettaja ehtinyt saada myös paleltumavammoja hangella maatessaan. Hänet kuljetettiin ensiavun jälkeen Oulun sairaalaan. 

Paikkatutkinnassa selvisi, että 23-vuotiaan kokkolalaismiehen ohjaama pakettiauto oli ollut tulossa Reisjärven suunnasta ja suistunut tieltä mutkassa, tehnyt ilmalennon ja päätynyt puuta vasten. 

Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1.48 promillen lukeman.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.