Mainos

Ravintolaan tehtiin polttopulloisku

Lappeenrantalaisen ravintolan terassille heitettiin viime yönä kaksi polttopulloa. Poliisin mukaan iskun kohteeksi joutuneessa ravintola Wiltsussa oli tapahtumahetkellä 250-300 asiakasta.

Ravintola sijaitsee aivan kaupungin keskustassa Kauppakadulla. Ulkoseinän viereen heitetyt palavaa polttoainetta sisältäneet lasipullot sytyttivät seinärakenteita tuleen. Palosta ohjautui ilmastointikanavien kautta sisälle ravintolaan savun ja polttonesteen hajua.

Ravintolan henkilökunta sai ohjattua asiakkaat ulos, eikä kukaan loukkaantunut. Ravintolan kärsimien vahinkojen suuruus selviää myöhemmin. Työntekijät saivat myös sammutettua pullojen roihauttamat liekit.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä tuhotyönä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.