Mainos

Riihimäen vankilan ex-työntekijä: Jouduin lähtemään samanlaisen ajojahdin vuoksi

Riihimäen vankilan entinen vanginvartija Markku Pöyhönen kertoo MTV3:n uutisille, että pidätetyn vanginvartijan taustalta löytyy pitkään jatkunutta kiusaamista. Samaa kertoo Vankilavirkailijain liiton Riihimäen vankilan osaston puheenjohtaja Janne Tikka. Tikan mukaan pidätetty vanginvartija oli riidoissa vankilajohdon kanssa, ja että pidätetty vartija joutui lopulta ajojahdin kohteeksi.

Pöyhönen on viime viikon tiistaina pidätetyn vartijan entinen työtoveri.

Pidätetystä vartijasta uutisoitiin eilen. Häntä epäillään laajasta vankitietojärjestelmän väärinkäytöstä.

"Minua syytettiin työpaikka-alkoholistiksi"

Pöyhönen lähti oman kertomansa mukaan työstään Riihimäen vankilasta henkilöstöristiriitojen ja johdon puolelta tulleiden paineiden vuoksi. Pöyhönen työskentelee nyt toisessa vankilassa vanginvartijana.

– Itse olin 3,5 vuotta vanginvartijana Riihimäellä ja minua syytettiin muun muassa asiattomalla tavalla käyttäytyväksi ja työpaikka-alkoholistiksi.

Pöyhönen kertoo pyytäneensä vankilan johdolta vastauksia siihen, mihin väitteet perustuvat.

– Vastaukseksi annettiin huhupuheet, Pöyhönen sanoo.

Riihimäellä työskentelynsä aikana Pöyhönen kertoo olleensa aktiivinen keskustelija.

– Kritisoin vankilan johtoa niin vankeja kuin henkilöstöäkin koskevissa päätöksissä ja aina sain lokaa niskaani. Huhupuheiden perusteella minua epäiltiin aina jostain.

Pidätetyn vanginvartijan tarina on Pöyhösen mukaan hyvin samanlainen kuin hänen, sillä erotuksella, että Pöyhönen lähti työstään itse.

"Vati-tietojärjestelmän käytöstä ei annettu määräyksiä"

Viime viikon tiistaina pidätetty vartija oli Pöyhösen mukaan kritisoinut vankilan johtoa ja sen tekemiä päätöksiä.

– Häntä kohtaan käytettiin asetta, jota voisi käyttää 95 prosenttia muuta vanginvartijaa kohtaan yhtälailla.

Pöyhönen kertoo yksityiskohtaisesti, miten vanginvartijoilla on oikeudet käyttää Vati-vankitietojärjestelmää.

– Tämä ohjelma on kohtuullisen uusi eikä siitä ole tullut keskusvirastolta saatika yksittäisten laitosten johtajilta tarkkaa ohjeistusta. Ainoa ohje, mikä vankitietojärjestelmästä annetaan on, että käyttäkää sitä niin paljon kuin mahdollista työaikanne puitteissa, jotta opitte sitä käyttämään.

Eilen uutisoitiin, että väärinkäytöksistä epäilty ja pidätetty vanginvartija oli käyttänyt vankitietojärjestelmää myös toisen nimissä.

– Vankiloissa, joissa toimii useampi vartija saman päivän aikana on tapana, että yhden esimiehen tunnukset ovat auki koneella ja sieltä katsotaan tarvittavat tiedot esimerkiksi vankien puheluiden hoitoa varten, Pöyhönen selittää.

Pöyhönen neuvoi omaan kokemukseensa pohjautuen jo aiemmin tänä vuonna nyt pidätettyä vanginvartijaa ottamaan yhteyttä rikosseuraamusvirastoon koskien epämääräisiä huhupuheita, joiden mukaan nyt pidätetty vanginvartija olisi vuotanut joitakin asioita.

"Halusi siirtää palaveria - pidätettiin"

– Teimme yhdessä selvityspyynnön rikosseuraamusviraston keskushallintoyksikölle. Vastauksessaan keskushallintoyksikkö oli pyytänyt vankilan johtoa järjestämään palaverin, jossa vanginvartijalle tehdään selvitys, millä tavalla häntä on epäilty ja tämä palaveri tulisi dokumentoida. Tätä palaveria ei kuitenkaan koskaan järjestetty vaan henkilö pidätettiin virasta ja pidätettiin myös poliisin tutkintaa varten.

– Vankilan johto oli ilmoittanut vanginvartijalle päivän, jolloin palaveri olisi pidetty. Vartija kuitenkin halusi siirtää tapaamista, koska työvuoroissa ei ollut yhtäkään luottamusmiestä, joka olisi voinut häntä puolustaa.

– Muutaman päivän päästä sain liiton asianajajalta tiedon, että hänet on pidätetty. Hänet pidätettiin tiistaina kotoansa ja paikalla oli 11 poliisia ja huumekoira, Pöyhönen jatkaa.

Pöyhösen mielestä on käsittämätöntä myös se, että tapausta tutkii Itä-Uudenmaan poliisi vaikka mies asuu Hämeenlinnassa. Riihimäki ja Hämeenlinna kuuluvat Kanta-Hämeen poliisilaitoksen piiriin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.