Mainos

Riita koirankakasta päättyi puukotukseen Oulussa

Koiran kakattamisesta kehkeytynyt sanaharkka päättyi puukotukseen Oulussa. Puukotuksesta epäilty oululainen vuonna 1963 syntynyt mies on vangittu tänään epäiltynä tapon yrityksestä.

Tapahtumat saivat alkunsa maanantai-iltana Kaijonharjun kaupunginosassa Oulussa, kun pihalla iltaa viettämässä ollut mies huomautti vanhemmalle miehelle koiran kakattamisesta pihan pensasaidan juureen. Miestä oli huomautettu aikaisemminkin samasta asiasta.

Koiraa ulkoiluttanut mies tuohtui huomautuksesta niin paljon, että meni mukanaan ollut puukko kädessä pihamaalle, jossa kaksi perhettä vietti kesäiltaa. Siellä hän puukotti kakattamisesta huomauttanutta nuorempaa miestä vatsaan.

Puukotettu mies sai kaadettua puukottajansa maahan ja piteli tätä aloillaan käteen ottamansa lapion avulla, kunnes poliisi saapui paikalle.

Uhrin vamma vaati hoitoa, mutta poliisin mukaan hän on jo päässyt pois sairaalasta.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.