Mainos

Riitapukari hengiltä Korkeasaaressa

Lääkärin saapuessa paikalle uhri oli jo kuollut.

Kamelin ja aasin välille kehkeytynyt riita on johtanut aasin kuolemaan Korkeasaaressa, kun aasin härnäämä kameli puraisi kiistakumppaniaan kohtalokkaasti.

Samassa aitauksessa normaalisti sulassa sovussa elelevien eläinten välille tuli erimielisyyksiä ilmeisesti laumajärjestyksen epäselvyyksien vuoksi.

- Aitauksessa oli uros- ja naaraskameli sekä kolme aasia, joista yksi oli nuori uros. Tämä nuori aasi oli jo jonkun aikaa ärsyttänyt kameliurosta, ja tänään aasi lopulta puri kamelia, mistä syntyi tappelu. Kameli puri takaisin, minkä seurauksena aasi kuoli, kertoo Korkeasaaren eläintarhan johtaja Seppo Turunen.

Kahakkaa todisti muutama ohikulkija, mutta henkilökuntaa paikalla ei tapahtuman aikaan ollut. Eläinlääkärin saapuessa paikalle aasi oli jo kuollut.

Nuorta urosaasia lukuun ottamatta muut aitauksen eläimet ovat eläneet yhdessä jo useamman vuoden. Turunen epäilee välikohtauksen jäävän yksittäistapaukseksi.

- Tämä aasiyksilö oli luultavasti poikkeuksellinen joko kokemattomuudessaan tai aggressiivisuudessaan. Kameli sen sijaan ei ole käyttäytynyt uhkaavasti aiemmin. Kaikkea ei tietenkään aina pysty ennakoimaan, kun eri lajeja on samassa aitauksessa, Turunen toteaa.

Aasialaisiin villiaaseihin lukeutuvat kulaanit ja kamelit saavat Turusen mukaan jatkaa eloaan normaalisti yhteisaitauksessa. Kulaanin kuolinsyy selvitetään jatkotutkimuksissa.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.