Mainos

Rikoskomisario Hyvinkään ampumisen motiivista: Useiden asioiden ketju

Poliisi on pyrkinyt selvittämään Hyvinkään ampumisen motiivia tutkimalla ampujan taustoja ja aikaa ennen ampumistapahtumaa.

– Ollaan pyritty selvittämään, oliko henkilön teko jotenkin ennalta nähtävissä sosiaalisessa mediassa tai hänen sosiaalisessa kanssakäymisessään. Mitään tällaisia merkkejä ei kuitenkaan ole löytynyt, kertoo rikoskomisario Mika Ihaksinen.

Poliisi on myös selvittänyt ampumista edeltäneen vuorokauden tapahtumia. Poliisin mukaan mitään sellaista ei ole ilmennyt, mikä olisi laukaissut aggressiivisen käyttäytymisen.

– Tässä voidaan vaan päätyä siihen, että tämä motiivi ei ole mikään yksittäinen asia, vaan useiden asioiden yhteinen ketju, minkä päätteenä on tällainen teko.

Ihaksisen mukaan tutkinnallisesti tapahtumaketjussa on mukana myös tekijän käyttämä mielialalääkitys, alkoholi sekä ne tulokset, jotka myöhemmin valmistuvat syytetyn mielentilasta.

Tapahtumaketjua edelsi painiottelu. Syytetty on kertonut, että ottelu on ollut laukaiseva tekijä ampumisille.

– Se on saanut nämä illan tapahtumat alkamaan. Kuitenkaan tämä tapahtuma ei ole itsessään ainutkertainen, vaan vastoinkäyminen on ollut normaali, jonka ihminen saattaa kokea montakin kertaa elämänsä aikana. Hän ei aiemmin ole reagoinut vastoinkäymisiin poikkeuksellisesti. Siltä osin teko on selittämätön.

(MTV3)

Rikoskomisario Mika Ihaksinen valottaa Hyvinkään ampumisen mahdollista motiivia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.