Mainos

Rimma Salosen lapsikaappaustuomio jää voimaan

Korkein oikeus ei myönnä valituslupaa lapsensa kaappauksesta tuomitulle Rimma Saloselle. Turun hovioikeuden ehdollinen vankeustuomio jää siis pysyväksi.

Salonen vei nelivuotiaan poikansa Suomesta Venäjälle vuonna 2008 ilman lapsen isän suostumusta. Lapsi oli tuolloin vanhempien yhteishuollossa.

Myöhemmin isä, toinen suomalaismies ja suomalainen diplomaatti toivat pojan takaisin Suomeen auton tavaratilassa keväällä 2009. Tapauksessa epäiltiin muun muassa lapsikaappausta. Syytteitä ei nostettu, vaikka apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan tilanteessa meneteltiin sekä Suomen että Venäjän lakeja vastaan. Venäjällä lapsen hausta Suomeen on tiettävästi nostettu syyte ainakin isää vastaan.

Rimma Salonen tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen sekä maksamaan korvauksia lapselle 20 000 euroa ja isälle lähes 4 800 euroa.

Turun hovioikeus piti lokakuussa antamassaan ratkaisussa rangaistuksen ennallaan, mutta pienensi lapselle määrätyn kärsimyskorvauksen 10 000 euroon.

Valituslupa-asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

(MTV3 – STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.