Mainos

Romanialaisjoukkoja epäillään useista bensa-automaattien murroista

Poliisi on saanut kiinni bensa-automaatin murtamista yrittäneen kolmikon Hausjärvellä Kanta-Hämeessä viime yönä.

Kolme miestä yritti vääntää Ryttylän Kuuselankujalla sijaitsevaa bensa-automaattia auki kello 2 maissa, mutta ohikulkija ilmoitti tapahtumista poliisille.

Kanta-Hämeen poliisilaitoksen mukaan kaksi tekijöistä lähti juosten "tutustumaan suomalaiseen metsäluontoon", mistä poliisi nappasi heidät kiinni. Kolmas tekijä löytyi makaamasta ojan pohjalta.

Murtovälineiden piilopaikka havaittiin puolestaan poliisikoiran avustuksella läheiseltä pellolta.

Poliisin mukaan tekijät ovat Romaniasta saapuneita nuoria miehiä. Tekopaikalla oli neljäskin mies, joka kuitenkin ehti pakenemaan autollaan. Auto on mitä ilmeisimmin harmaa Lancia, jossa on Bulgarian rekisterikilvet.

Bensa-automaattimurtoja on tehty kaikkiaan parikymmentä viimeisen parin viikon aikana eri puolilla Etelä-Suomea. Esimerkiksi viime yönä murrettiin toistakin automaattia Turengissa.

Poliisin arvion mukaan romanialaisjoukkiot ovat erittäin suurella varmuudella urakoineet automaatteja auki. Osa teoista on jäänyt yrityksiksi, mutta osasta varkaat ovat saaneet rahaakin.

Viime yönä kiinniotettua kolmikkoa esitetään vangittavaksi alkuviikosta. Poliisi selvittää edelleen, ovatko he tehneet myös muita murtoja.

Poliisi pyytää vihjeitä vastaavanlaisista murtoporukoista tai -yrityksistä. Vihjeet voi jättää sähköpostilla osoitteeseen rikostorjunta.kanta-hame@poliisi.fi.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.