Mainos

Rooman Colosseumia korjataan 18 miljoonalla eurolla

Maailman tunnetuimpiin kuuluvaa nähtävyyttä, Rooman Colosseumia korjataan 18 miljoonalla eurolla, kertoo Italian kulttuuriministeri Dario Franceschini.

Raha käytetään Colosseumin areenan puu- ja hiekkalattian jälleenrakentamiseen. Alkuperäinen lattia poistettiin arkeologisten kaivausten tieltä 1800-luvun lopussa.  

Franceschini totesi joulukuussa toivovansa, että Colosseumilla vielä joskus voitaisiin järjestää yleisötilaisuuksia.  

Colosseumin korjaustyöt, jotka tähän asti valtaosin on rahoittanut italialainen miljardööri Diego Della Valle, alkoivat vuonna 2013, ja ne on tarkoitus saada loppuun ensi vuoden alussa.  

Colosseumilla käy vuosittain noin kuusi miljoonaa turistia.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.