Mainos

Röyhkeästä varkaussarjasta syyte: Kansalaisten luottamusta poliisiin käytettiin apuna

Helsingin käräjäoikeudessa puitiin maanantaina harvinaisen röyhkeää varkaussarjaa.

Kahdessa tapauksessa ensin tunkeuduttiin iäkkäämmän ihmisen asuntoon ja sen jälkeen ns. ”poliisi” pyysi puhelimessa keräämään arvotavarat ja antamaan ne "poliisille" turvaan. Nekin sitten vietiin.

Oikeudessa käsitellyn rikossarjan ensimmäinen teko tapahtui 12. huhtikuuta. Syytteen mukaan kaksi romanimiestä ja kaksi romaninaista soitti asunnon ovikelloa. Asunnossa asuva nainen erehtyi päästämään toisen naisista sisään, joka sitten avasi oven muille. Asunnosta vietiin syytteen mukaan pankkikortti, puhelin ja kengät.

Tämän jälkeen toinen miehistä, hieman yli parikymppinen päätekijäksi epäilty, soitti naiselle esiintyen poliisina. Mies sai naisen pakkaamaan kassiin kaikki arvotavaransa, jotta poliisi voisi toimittaa ne turvaan tallelokeroon.

He sopivat tapaamisesta, jossa mies sitten riuhtaisi kassin naisen kädestä ja juoksi pakoon. Laukussa oli  5000 euron arvosta kultakoruja ja 600 euroa käteistä rahaa.

Syytteen mukaan nelikko nosti vielä naisen pankkikortilla automaatilla 40 euroa käteistä rahaa.

Rikosnimikkeet olivat kaksi varkautta, virkavallan anastus ja maksuvälinepetos. Yksi tässä tapauksesssa syytetyistä on 17-vuotias nuorukainen.

Bensa-asemalta viety kortti

24. huhtikuuta päätekijäksi epäilty ja tämän seurassa ollut nainen anastivat Pirkkolantien Neste Oil Express -huoltoasemalla tankkauksen yhteydessä eräältä mieheltä pankkikortin.

Kun tunnusluku oli urkittu samalla, kaksikko syytteen mukaan nosti tililtä 2620 euroa.

"Poliisi" varoitti romaneista

Kolmas tapaus sattui vapunpäivänä Helsingin Koskelassa. Tässäkin tapauksessa syyttäjän mukaan ensin tunkeuduttiin  asuntoon. Uhri oli 81-vuotias mies.

Syytteen mukaan päätekijä, toinen naisista ja tässä tapauksessa eri 17-vuotias nuorukainen kuin ensimmäisessä jutussa pääsivät ovikelloa soittamalla vanhuksen asuntoon, jossa he etsivät arvotavaroita parikymmentä minuuttia ennen kuin poistuivat paikalta. Saalis oli 950 euroa käteistä rahaa.

Tämän jälkeen päätekijäksi epäilty oli soittanut 81-vuotiaalle esiintyen poliisina ja kehottanut tätä laittamaan asunnossaan olevat arvoesineet muovipussiin ja pussin asunnon oven ulkopuolelle.

”Poliisi” oli sanonut puhelimessa, että arvoesineet piti saada pihamaalla oleskelevilta romaneilta turvaan. Mies oli menetellyt näin ja varkaat saivat noin tuhannen euron saaliin lisää.

Poliisina esiintynyt mies oli seuraavana päivänä kehottanut 81-vuotiasta vielä nostamaan tililtään 4000 euroa käteistä, mutta tätä mies ei tehnyt.

"Syötiksi" pankkiautomaatille

2. toukokuuta uhriksi joutui helsinkiläispariskunta. Mies oli hukannut vaimonsa pankkikortin, joka päätyi syytettyjen haltuun.

Tunnusluku puuttui, jolloin päätekijäksi epäilty esiintyi jälleen poliisina ja vaati naiselta tunnuslukua, jotta poliisi saisi kortin suljettua. Nainen antoi tunnusluvun.

Kaksi päivää myöhemmin poliisina esiintynyt pääsyytetty sai vielä aviomiehen kortin ja tunnusluvun. Yhteistililtä tehtyjen ensimmäisten nostojen jälkeen ”poliisi” soitti aviomiehelle ja vaati tämän pankkiautomaatille ”syötiksi”, jotta rikolliset saadaan kiinni. Mies oli tässä tilanteessa luovuttanut oman korttinsa ja sen tunnusluvun.

Tililtä nostettiin kolmen päivän aikana kaikkiaan 4100 euroa.

Bensa-asema uudestaan

8. toukokuuta uhriksi joutui romanien kyydissä ollut mies. Hän maksoi bensa-asemalla kortillaan 20 euron tankkauksen, kun mukana ollut nainen antoi hänelle 20 euroa käteisellä. Kortti ei kuitenkaan nyt päätynyt epäillyille. Kun vastaajat veivät miehen kotiinsa, sieltä varastettiin verkkopankin tunnuslukutaulukko.

Päätekijä ja nainen soittivat seuraavana päivänä miehelle kolme puhelua poliiseina esiintyen, mutta mies ei luovuttanut mitään tietoja.

Taas bensa-asema

9. toukokuuta kolmikko varasti Lintumäentien Neste-huoltoasemalla tankkaamaan tulleen naisen pankkikortin ja urkkivat samalla tunnusluvun. Kortilla nostettiin automaatista 400 euroa.

Kolme päivää myöhemmin mies soitti naiselle esiintyen taas poliisina ja kehotti nostamaan tililtä kaikki rahat. Nainen ei näin menetellyt.

Poliisi tavoitti päätekijät 14. toukokuuta.

Syytetyt kiistivät 

Oikeudessa maanantaina syytetyt pääosin kiistivät varkaus- ja petossyytteet sekä virkavallan anastamiset. 

Syyttäjä vaati päätekijäksi epäillylle miehelle 2 v 4 kk vankeusrangaistusta ja kaikissa mukana olleelle naiselle 1 v 7 kk. Molempien osalta syyttäjä katsoi, että rangaistusta on kovennettava aiemman rikollisuuden takia.

Muiden osalta syyttäjän vankeusvaatimus oli 4-10 kk.

Oikea poliisi ei pankkitunnuksia kysele

Poliisi on monasti varoittanut ihmisiä antamasta pankkitunnuksiaan kenellekään ulkopuoliselle. Poliisi korostaa, ettei sillä ole tarvetta eikä oikeutta kysellä yksityisten ihmisten tilitietoja tai pankkitunnuksia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.