Mainos

Röyhkeät varkaat kävivät kalakaverin kimppuun – ”Muistan sen yön loppuelämäni”

Onni-koira on espoolaisen Holvikarin perheen suosituin jäsen.

8-vuotias Onni on tuttavallinen koira, joka tervehtii vieraita iloisella hännänväpätyksellä ja matkaa perheensä mukana niin mökki- kuin kalareissuillakin. 

On Onni yrittänyt omaakin kalasaalista kärkkyä, mutta toistaiseksi koira ei ole saanut sintin sinttiäkään.

Rikosten uhrit

MTV Uutisten uusi nettisarja, jossa erilaisten rikosten uhrit kertovat tapahtumista omasta näkökulmastaan. Kuinka elämä on jatkunut rikoksen jälkeen?

Oletko joutunut rikoksen uhriksi? Jos haluat kertoa tarinasi meille, ota yhteyttä MTV Uutisten rikostoimitukseen osoitteeseen rikos@mtv.fi

Lähes kahden vuoden takaisesta yöllisestä välikohtauksesta ei koirassa näy jälkeäkään, mutta Onnin käytös on muuttunut.

– Onni ei enää jää yöksi alakertaan ja saattaa vähän aikaa tutkailla, ennen kuin uskaltautuu pimeään iltaan, Heikki Holvikari kertoo.

”Jouduin eläimellisen raivon valtaan”

Lokakuinen maanantai oli Holvikarin perheessä aivan tavanomainen. Perhe oli palannut kotiin oleskeltuaan edeltävän viikonlopun mökillä ja reissun jälkeistä iltaa vietettiin muun muassa television ääressä.

Perhe laittoi puolenyön aikaan nukkumaan. Yöllä Heikki Holvikari kuuli, kuinka koira liikkui levottomasti. Holvikari jatkoi kuitenkin uniaan, kunnes vaimo herätti hänet kahden aikaan kauhistuttavalla havainnolla – alakerrassa oli joku.

Alhaalla oli säkkipimeää ja avonaisesta takaovesta kävi ilmavirta. Vaikka ääniä ei kuulunut, Holvikari ymmärsi, että kodissa oli tunkeilija. Koira vilisti isännän edellä työhuoneen ovelle, joka oli poikkeuksellisen ammollaan. 

Työhuoneessa oli kaksi Latviasta Suomeen saapunutta omaisuusrikollista, joille Onni-koiran uteliaisuus oli liikaa.

Miehet runnoivat ovea koiraa vasten ja kun Holvikari meni lemmikkinsä avuksi, varkaat yrittivät hakata koiraa työhuoneessa olleella kitaralla. Holvikarille selvisi vasta oikeuskäsittelyssä, että huoneessa oli yhden tunkeilijan sijasta kaksi varasta.

– Jouduin eläimellisen raivon valtaan. Kotiini oli tunkeuduttu ja perheenjäsentäni vahingoitettiin. En ole koskaan kokenut vastaavanlaista tunnetta. En jännittänyt lainkaan. Vasta jälkeenpäin ymmärsin tilanteen vaarallisuuden ja huonosti olisi käynyt, jos olisin mennyt huoneeseen sisälle, Heikki Holvikari muistelee.

Holvikari sai vihdoin kiskottua koiran turvaan ja piti ovea niin, etteivät varkaat päässeet työhuoneesta pois. 

– Ajattelin vain, että kunhan pysyvät siellä, eivätkä mene yläkertaan, missä vaimoni nukkuu.

Varkaat rikkoivat kitaralla työhuoneen ikkunan, mistä karkasivat kolmannen rikoskumppanin ulkona odottaneeseen autoon.

Pakomatka jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä poliisit saivat kolmen hengen koplan kiinni aivan Holvikarin kodin kulmilta.

Myöhemmin selvisi, että varkaat olivat systemaattisesti pyrkineet jokaiseen Holvikarin naapuriin. Eräs naapureista oli huomannut varkaiden aikeet ja soittanut poliisille.

Jumppakeppi turvaksi

Heikki Holvikari ei vielä tiennyt, että varasjoukko jäi kiinni verekseltään. He veivät muun muassa kannettavan tietokoneen ja kolme puhelinta, joten Holvikari riensi naapuriin soittamaan apua.

– Laitoin aamutakin päälle ja vaimo antoi puisen jumppakepin turvaksi, sillä en vielä tiennyt olivatko varkaat lähistöllä.

Poliisi tulikin pian Holvikarin asunnolle aloittamaan kuulustelut sekä rikospaikkatutkinnan, eikä perheessä nukuttu enää samaisena yönä. Lähinaapurit tulivat perheen tueksi ja oudoksi kääntynyt yö vaati viskiryypyn.

– En olisi ikinä arvannut, mitä yhden yön aikana voi tapahtua. Varkaiden käsittämätön röyhkeys yllätti, se että on pokkaa murtautua asuntoon, jossa ollaan kotona. Ja lisäksi vielä se, että he olivat yrittäneet murtautua naapuriasuntoihin, Heikki Holvikari ihmettelee.

Varasporukkaan kuului kaksi miestä ja nainen, ja heidät tuomittiin useammasta törkeästä varkaudesta yli vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Varkailla oli myös aiempaa rikoshistoriaa, muun muassa omaisuusrikoksista Ruotsissa.

”Ryöstöturismi iso ongelma”

Heikki Holvikari ei osaa sanoa, miksi varkaat valikoivat juuri hänen kodin kohteekseen.

– Varmaan se on vaan röyhkeys, kokeillaan useita ovia, kunnes johonkin päästään murtautumaan.

Holvikarin mielestä vapaa liikkuvuus asettaakin ryöstöturismin kaltaisia ongelmia. 

– Raivostuttaa, kuinka ryöstöturismiin ei pystytä puuttumaan ja kuinka oikeusprosessit venyvät käsittämättömän pitkiksi, vaikka tämäkin oli aivan selvä tapaus, koska jäivät rysän päältä kiinni. Olen myös miettinyt, pitääkö melkein ase hankkia, jotta pystyisin omaa kotia suojelemaan, Heikki Holvikari pohtii.

Kesästä kielivä kevätaurinko pilkottaa Holvikarien olohuoneen ikkunasta ja tuo painajaismainen yö tuntuu olevan enää vain kaukainen muisto.

Varkaat on tuomittu, varastettu omaisuus ja vakuutuskorvaukset on saatu ja Onni-koirakin on eloisa oma itsensä. Tapaus ei kuitenkaan unohdu.

– Kyllähän sitä aluksi oli vähän peloissaan, vaimo ja tytär ovat vieläkin, jos joutuvat olemaan yksin kotona pimeään aikaan. Kaikki tapauksesta kuulleet ovat vahvistaneet kotinsa turvajärjestelyjään, myös me. Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka tuon yön muistaa lopun elämää, Heikki Holvikari toteaa.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.